Äsken koristeltuja kansia

Tällaisia äsken syntyi.
Etukannen alaosa on keltaisempi kuin miltä kuvassa näyttää.



Nämä on ylipaino/laihdutus/painonhallinta kirjevihkon kannet, joihin en ole täysin tyytyväinen, kaiken lisäksi kontaktimuovikin ryppyili minulle.






Tässä on eräs keskeneräinen slami, josta puuttuu kysymykset. Taka- ja etukannessa käytin samanlaista kartonkia, kuten kuvasta näkyy. Tästä tuli hieman hyökkäävän ja sotkuisen oloinen.
Myöhemmin: Tämä on valmis ja se on järjestetty facebook slami.





Tässä on kimppaslamin kannet, jotka minä tein. (Myös puolet kysymyksistä on minun tekemiä ja swapparini tekee toiset puolet vihkosta kysymyksiä ja laittaa eteen päin). Etukannesta tuli ihan kiva mielestäni mutta tuo takakansi on hieman tylsä.

Kovasti tuli lapsiaiheisia kuvia käytettyä tällä kertaa, vaikkei kysymykset liitykään juurikaan lapsiin.

Nytpä on langatkin ostettu meidän koiran peitettä varten, sitä varmaan tänään aloittelen tekemään slamien väkertämisen lisäksi. Teen sillä yksinkertaisella neliömäisellä kuviointi tyylillä sen peitteen. Siinä on "vähäksi aikaa" neulomista.

Tekisi mieli siemailla tänään viimeinkin niitä Valamosta ostettuja viinejä mutta saa nyt nähdä kun mielitekoa varjostaa taas se 2-3 päivää jotka menevät sitten sängyn pohjalla maatessa.

Yhdellä minun kissoista on hirveät takut. Ostin tänään kamman niitä varten kun en muista mihin sen kampani oikein olen laittanut (kissojen kamman siis). Tai äitihän sen osti mutta minä annoin jälkeenpäin rahat siitä.

Lähipäivinä ei ole onneksi syötättänyt paljoa, vaan päinvastoin, ssyön vasta kun hieman tuntuu että heikottaa tmv. Nämä lämpimät kelit vievät ainakin minulla ruokahalua, mutta se on vaan hyvä. Tänäänkin katsoin itseäni eräästä peilistä ja totesin että jalatkin on minulla kuin pylväät, ennen ne olivat pitkät (mitä tietysti vieläkin ovat) ja laihat (mutta nyt kaikkea muuta kuin laihat). Vatsa on sen näköinen että aivan kuin olisin paksuna. (Siitä tulikin mieleeni että en enää edes tiedä tahdonko saada lapsia, koko ajan tuntuu että se halu vähenee, mutta sen saa tulevaisuus ja aika näyttää.)
Pyrin tekemään niitä lihasliikkeitä mutta näillä keleillä on jäänyt monena päivänä jo tekemättä, mutta tarkoitus on kyllä jatkaa niitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...