Ikuisuusprojekteja

 Lähi aikoina kuvat on latautuneet huonosti jostain syystä paitsi nyt kun otin sen asenteen että sittenpä jää kuvat laittamatta jos ei kunnolla suostu lataamaan niin johan latasikin ne nopeasti :). Myöhemmin otan kuvia Yves Rocherin tilauksistani.

Tässä viimeinkin joululahjaksi tekemäni neulomukset (en muista olenko jo laittanut näistä kuvat tänne) äidille ja siskolleni, eli kaulaliinat ja säärystimet.

Yllä siskolle ja alla äidille.

                                 


Seuraavassa Lidlistä ostettuja juttuja.





Nämä caprileggingsit ovat oikeaa jättikokoa (vaikka siis toki xl:n kuuluukin olla suuri kokoinen mutta nämä ovat todella suuret kokoonsakin nähden, tosin ei se ihme ole jos nämä kerta vastaavat kokoa 48/50 kun katsoo kuvasta koon. Saattavat olla siis minullekin liian suuret, kun ajattelin etten ainakaan liian pieniä osta).
















Tässäpä tarra-arkkeja.






Aloitan tekemään perheen koiralle peitettä neuloen, kunhan käydään äidin kanssa ensi viikolla ostamassa langat. Tahdon että äiti valitsee langat kun sinne kotikotiin se peite kerta tuleekin. Taidan tehdä siitä tuollaisen ns neliökuvioisen.
Lähiaikoina olen pakertanut taas ns ikuisuusprojektieni kimpussa, eli tehnyt kauneudenhoito kansiota (joka sisältää paljon muutakin juttua kuin vain kauneudenhoidosta), nimppari/synttäri kalenteria ja muita omia juttujani. Neulonutkin olen.

Kovasti olen swappia odotellut muttei sitä kuuluu. Yleensä kesäisin swappien postiminen ihmisillä hidastuu kellä mistäkin syystä, eli ihan ymmärrettävää. Mutta olisi vaan hinku päästä täyttelemään jo swappeja kun niitä ei minulla pahemmin nyt ole.
Postimaksutkin taas kallistuu. Kallis on harrastukseni, mutta olen siitä valmis maksamaankin kun on kivaa ajan kulua. Lisäksi kirjoittelen kirjeitäkin. (Kuten eilen ja tänäänkin yhdet kirjeet).  Nyt minulla on ihan riittävästi niin kirjekavereita kuin swappareitakin (paitsi että uudet swapparit on usein siltikin tervetulleita, mutta enää en uusille ekana lähetä postia kun on kusetettu niin usein ja aika törkeästikin). Joittenkin swappareitteni kanssa kirjoitellaan postin mukana myös kirjeitä, joittenkin kanssa viestejä ja joittenkin kanssa ei mitään.

Nyt menen kahvin tekoon ja jatkan kansion tekoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...