Syksy kuulumisia

Käväistiin tänään muutaman ryhmäläisen kanssa  Matkuksessa. En ollutkaan siellä aikoihin käynyt. Tein ostoksia Tigerista sekä Suomalaisesta kirjakaupasta. Kuvia en taas laita kun en onnistu saamaan niitä oikein päin.

Kesä meni taas nopeasti mutta sain menneestä kesästä hyviä muistoja enemmän kuin yleensä 😊 Järvessäkin pulahdin silloin kun oltiin mökkeilemässä 😊 Viime pulikointi kerrasta on jo useita vuosia aikaa.
Paria uutta asiaa olen tänäkin vuonna kokeillut, kuten timanttimaalausta ja käymistä eräässänpaikassa. Uusista kokemuksista puheenollen tulee mieleen joko vuosi 2018 taikka 2019 kun kokeilin eräällä metsätiellä muutaman kerran ajaa autolla. Se oli kivalla tavalla jännittävää 😊 Yleensä jännittämiseni on ollut enimmäkseen negatiivista.

Eilen kävin ryhmässä ja sen jälkeen kävin Clas Ohlsonilla josta ostin viiden vuoden kalenterin, joka maksoi noin kympin. Tänään sitten Tigerissa ja Suomalaisessa käydessäni ostin juttuja joilla voisi mm tuunata kalentereita.
Yhdessä ryhmässä kävin viime viikolla ekaa kertaa, jossa en vielä koskaan ennen ollut käynyt.
Neulonut olen jälleen aika paljon ja kirjoitellut suosiolla tietokoneella (sen paskan käsialani takia).
Omatekele swappeja tekisi mieli taas tehdä muttei käsialani takia siitä tule yhtään mitään ☹️

Neurologilla kävin kuun alkupuolella ja pääsen onneksi viimeinkin jatkotutkimuksiin 😊 Lääkäri myös seuraavana päivänä soitti sovitusti minulle ja sovittiin että soittaisi minulle sitäkin seuraavana päivänä liittyen erääseen asiaan mutta eipä hänestä sitten mitään kuulunut ☹️ Hänen nimittäin olisi pitänyt soittaa jo viime viikolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...