Tuo salaatti jonka tein niin kutsun sitä överisalaatiksi jonka tein omasta päästäni. Siinä on niin paljon eri aineksia. Vielä on hieman tällekin päivälle. On siis aika ruokaisa salaatti. Tahtoisin laittaa siitä kuvat aineksista sekä valmiista salaatista mutten laita kun kuvat menee aina väärin päin jostakin syystä enkä tiedä kuinka kääntää ne.
Taidan eka tehdä ruokaa ja tiskata vasta sitten.
Olen käynyt taas aktiivisesti ryhmissä. Viimeksi perjantaina musiikin kuuntelu ryhmässä jossa tosin siinä ryhmässä en ollut käynyt pitkään aikaan. Olen alkanut käymään myös parissa sellaisessakin ryhmässä joissa en ennen ole käynyt sekä toki niissäkin ryhmissä käynti joissa ennenkin.
Toinen uusista ryhmistä on tanssiryhmä jossa voi tanssia oman mielen mukaan ja tehdä ennen ryhmää omia biisi toiveita joita tanssia. Sen innostamana tanssin eilen täällä kotosalla itsekseni 1 tunti ja 15 minuuttia. Pidin kaksi taukoa: kävin nopeasti vessassa ja äiti soitti noin minuutin puhelun. Silti hyvä saavutus sillä minulla on aika huono kunto.
Tykkään tanssia nopeaa musiikkia. Vähän hitaammissa biiseissä alan hyytymään jolloinka tulee suorittamisen makua. Olen etsinyt musiikkia youtubesta jota tanssia. Tarkoitus olisi tänäänkin tanssia ennen suihkussa käyntiä. Ties vaikka alkaisin laihtumaan. En nykyään tykkää liikunnasta mutta tanssiminen on ihan kivaa ja hyödyllistä. Ennenhän olin siis himoliikkuja ja tykkäsin tehdä kovaa treeniä.
Tänään voisi neuloa. Aloitin eilen palmikko kaulaliinan. Vuorottelen neulomista parin muun tekeleeni kanssa. Tahtoisin kirjoittaa päiväkirjaa mutta käsiala on edelleenkin paskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti