Pinaattilettuja joita tulee aika harvoin syötyä sekä kevätsipulia.
Kalapuikkoja, muussa ja kermaviilikastiketta. Tuo on mummon muusia, itse tehty olisi parempaa mutta olen hieman laiska yleensä sitä itse tekemään, mutta joku muu kerta sitten. Kermaviilikastikkeessa on kermaviilin seassa kevätsipulia, sitruunanmehua ja suolaa. Tillin vahingossa unohdin.
Tänään tein graavilohimunakkaan. Sain idean yhdestä lehden reseptistä. Lisänä perunasalaattia, salaatinlehteä ja kurkkua.
Iltapalalla olen ottanut yhden leivän (eli yhden vähemmän kuin yleensä ja olen sen päälle laittanut rasvaa ja vihanneksia. Muutenkin olen koettanut syödä hieman terveellisemmin. Olin lihonut kolme kiloa ja sen jälkeen myös olen laihtunut kolme kiloa 😊
Yhtenä iltana repsahdin tilaamaan roskaruokaa: ruishampurilaisaterian ja seuraavana päivänä soijahampurilaisen. Mutta annan sen itselleni anteeksi ja olen jatkanut terveellisemmällä linjalla.
Sain fysioterapeutilta tasapainoon vaikuttavia jumppaliikkeitä kun itse kysyin olisiko hänellä antaa mitään jumppaohjeita. Lisänä aion tehdä jatkossakin kotonakin rentoutusharjoituksia. Parina kertana olen tehnyt niitä harjoituksia itsekseni youtubesta niin kesken harjoituksen tuli pari mainosta...
Nyt on käytävä nukkumaan kun on huomenna aikainen herätys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti