Aloitin eilen neulomaan keltaista pitkää sukkaa. Harvoin käytän yleensä keltaista mutta lähi aikoina sen värin käyttö on lisääntynyt minulla.
Kotiin päästyäni aloin jälleen siivoilla kirjahyllyä jota en tänään paljoa jaksanut kun on väsyttänyt niin paljon. Jospa jaksaisin sitä huomenna jatkaa.
Syönnin jälkeen väsytti vielä enemmän ja alkoi paleltamaan. Jostain syystä kahvi ei lämmittänyt joten join pitkästä aikaa teetä niin alkoi lämmittää. Ostin eilen vanilja karamellin makuista teetä 😋
Aion tänään katsoa leffan: Korpraali McB.
Tulee Yle Teemalta 23.14.
Se on jännitysdraama jossa haavoittunut sotilas etsii turvapaikkaa tyttökoulusta. En ole koskaan nähnyt tuota leffaa alusta asti niin nyt ajattelin katsoa että miltä se vaikuttaa. Pääosassa siinä esiintyy mm. Clint Eastwood ja leffa on tehty 1971. Aina olen tuosta vain lopun nähnyt.
Samoihin aikoihin tulisi myös kakkosella Outlander-Matkantekijä, jota aloin seuraamaan kun katsottiin sitä joskus äidin kanssa. Yleensä tuo sarja tulee samoihin aikoihin kuin jotkut elokuvat. Muutenkin tulee aika myöhään yleensä kun eilenkään en jaksanut katsoa sitä loppuun kun menin nukkumaan. Voisi mielestäni olla aivan hyvin aikaisemminkin kun ei se mielestäni ole sellaista katsottavaa jota ei nuoremmatkin voisi katsoa.
Olisi tarkoitus päästä kaikesta turhasta roinasta eroon ja saada siten myös lisää säilytystilaa. Kaikkea en jaksa kerralla siivoilla vaan vähän kerrallaan ettei ala liikaa tympäisemään kesken kaiken.
Pilkottaviksi menevät paperit ovat tällä hetkellä monessa paikassa luonani tilaa viemässä. Välillä tympii paperisilppurin käyttö kun tietyn ajan kuluessa se aina ylikuumenee jonka vuoksi se myös lopettaa hetkeksi toimimasta ja niitä papereita on niin paljon että ehtii tulla siinä välissä monta toiminta katkosta.
Tarkoituksena kuitenkin käydä joka tavara läpi ja kysyä itseltäni että tarvitsenko niitä todella.
Nyt leffan ääreen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti