Jotakin uutta ja luovaa

Olen etsinyt jotakin uutta ja luovaa harrastusta. Sellaista mitä voi tehdä myös omissa oloissani, kuten muitakin harrastuksiani (esim. swappailu kirjoittaminen, neulominen, eri aiheisten kansioitten teko, joskus harvoin värityskirjat jne).
Mosaiikkitöitä en ole tehnyt nyt alun jälkeen pitkään aikaan vaikka tarvikkeet siihen löytyvätkin. (Ihan eka kerran tein mosaiikkitöitä ollessani työharjoittelussa eräässä käsityö paikassa). Lisäksi tarkoituksena kokeilla vielä vohvelikankaaseen kirjontaa... kiinnostaisi myös lankoja solmia (esim. vaikka avaimenperäksi jne.

Ostin tänään ryhmässä käynnin jälkeen kaksi tarralehtiötä ja helpot korvistarvikkeet. Korvikset on usein hukassa. Tosin niitä voisi tehdä yhdessä ryhmässä ihan ilmaiseksikin mutta olen siinä ryhmässä yleensä tykännyt enempi neuloa (siinä ryhmässä siis voi tehdä koruja, neuloa, virkata ja vaikka sitten ommellakin).

Kotiin bussilla tullessa tuntui kuin olisi jo kevät tulossa kun oli niin hyvä ja keväisen tuntuinen keli 😊 Kunpa tänä vuonna olisikin kevät kevään tuntuinen eikä sitä jatkuvaa lumisadetta ja muuta paskaa säätä.

Kotiin tullessa iski yllättäen ihan kamala tupakan himo, jonka takia otin nikotiinipurkkaa kahdesti peräkkäin niin sitten se vasta meni ohitse. Tupakan himoa lisäsi sekin kun jostain tuli tupakan haju. 

Swappailun suhteen olen ollut lähi aikoina hieman laiska pakkaamaan kuoria ja osallistumaan niihin. Eikä asiaa yhtään auta nykyinen hirveä käsialani.

Kasvojen luomen poisto kohta on alkanut tosi hyvin paranemaan 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...