Lääkärillä käymistä ja lukemista

Lääkärin aika siirtyi tiistaiksi (eli 20. päivä kun kello jo sen verran että vuorokausi on jo vaihtunut). Ei ollut vielä uniapnea tutkimus vaan alustava käynti sitä varten. Nyt sitten odottelen aikaa siihen tutkimukseen.

Kotiin tultuani luin koko illan kirjaa jonka sain loppuun luettua kun oli niin mielenkiintoinen jännityskirja. (S.K Tremaynen Äänet kirja). Olen lukenut hänen kolme teostaan jotka olivat kaikki mielenkiintoisia ja tuo oli ehkä niistä mielestäni paras vaikka kirjastossa hieman epäilin että riittääkö mielenkiinto siihen ja kyllä tosiaankin riitti. Siinä tekoäly tekee naisen elämästä helvettiä. Suosittelen jännityksen ystäville.

Nyt olen vaihteeksi neulomassa. Enpäs olekaan vähään aikaan neulonut.
Tänään kyllä valvon pitempään kuin lähi aikoina kun on ollut aikaisia herätyksiä 😊
Aamulla heräsin  jo 5.30 kun oli se lääkärin aika kahdeksalta ja piti lähteä kävelemään sinne 7.30. Eilenkin kävin nukkumaan jo joskus kymmenen jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...