Piirakkaa ja paniikkeja

Naapurini on sanonut minulle että tule hihkaisemaan jos tarvitsee kaupassa käydä. Niinpä kävin tänään soittelemassa ovikelloa hänen ovellaan muttei avannut. 
Oli ihan hirveät kasat kotiin raahattavaa kaupasta ja jo kaupan pihassa kaupasta pois lähtiessä tuntui että miten jaksan kotiin asti sen ostos määrän kanssa. Niiden kantaminen isossa kassissa ja kärryn vetäminen tuntui takapuoli lihaksissa saakka mutta sainpahan hieman treeniä 😁
Ostin kasvispiirakka sekä raparperipiirakka ainekset (ja muutakin syömistä) ja luultavammin ne huomenna teen. Toivottavasti naapuri tulee sitten kylään ettei tarvitse itse niitä yksin syödä.

Tänään taas rappusiltani noustessa alkoi hirmu tärinät jne mutta tällä kerralla oli enimmäkseen syynä se että päivän eka tupakka nousi päähän. Joka tapauksessa hävetti se "kompurointi" kun naapurikin oli pihassaan ja sisälle mentyäni iski hirmu tärinä paniikitkin. Puhelimessakin kun olin äidin kanssa niin käsi tärisi ihan kamalasti mutta paniikit helpottui puhelun myötä. Olen vain kerran käynyt tänään tupakalla ja muuten olen syönyt nikotiinipurkkaa. Kävin vasta kaupasta tultuani tupakalla kun yleensä kun herään niin juon ensin kahvia jonka jälkeen käyn tupakalla. No joku hyöty noista paniikeistakin sitten on...

Olen kirjoittelemassa päiväkirjaa jmv. Hyödynnän teippejä ja tarroja siinäkin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...