Olen pyykinpesussa ja makaronitkin on kiehumassa. En jaksanut tänään kaupassa vielä käydä niin makaroni oli jälleen pelastus. Sitä tulee välillä syötyä vähän liikaakin. Voisi kyllä joku päivä pitkästä aikaa tehdä makaronilaatikkoa 😋
Nuorin ja nykyään ainut kissani (kaksi muuta nukkuivat muutama vuosi sitten pois) täytti kesäkuussa jo 15 vuotta 🥰 Olen täälläkin kertonut syyn sille miksi hän asuu äitini luona nykyään, en siis häntä ole hylännyt tms vaikka jotkut näkevätkin vaan asiat niin kuin haluavat nähdä.
Neulomisesta on pitkästä aikaa tullut taas ihottumaa sormiin, silti se ei estä minua neulomasta.
Viikonloppuna pitää siivota eikä taas houkuttaisi yhtään. Tiskien likoamis vedetkin olen vaihtanut jo monesti. Tiskaaminen on yksi inhokki kotityöni, pyykin pesu taasen kaikista mukavin kotityö.
Olisipa täällä vielä yhtä siistiä kuin silloin kun tänne muutin ja olin asettunut taloksi. Kaiken siisteyden kruunasi kaupasta ostamani kauniit kukat joita silloin tällöin ostelin. Voisi niitä jossain vaiheessa taas ostaa vaikkakin niiden kotiin kuljettaminen ehjinä on hieman hankalampaa. En muista miten ne silloin kuljetin kotiin, kun oli paljon muitakin ostoksia. Kukat piristää kyllä tuossa keittiönpöydällä silloin kun niitä on.
Tykkään siisteydestä (ei uskoisi tällä hetkellä) vaikkakin siivoaminen välistä tympii ja välistä ärsyttääkin. No päätin huomenna siivota niin ei tarvitse hermoilla tänään siitä 😊
Nytpä on makaronit kiehuneet. Otan sitä juuston ja ketsupin kanssa kun ei ole paljoa muutakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti