Kirjoittelua ja lukemista

Tässä yhtenä päivänä käydessäni ystäväni luona, tehtiin netin välityksellä kirjoitus harjoituksia. Se oli niin kivaa että aloin tehdä niitä enemmän itsekin. Siis kirjoittaminen on ihan pennusta lähtien ollut minun tärkein harrastukseni.
Otin yhden viivallisen kirjan jonka nimesin harjoitus kirjaksi ja siihen teen niitä harjoituksia.

Äsken luin vihdoinkin ystäväni runokirjan ja siinä oli kyllä hienoja runoja. Oli vain vaikeuksia välillä keskittyä kun viimeksi olen kirjaa lukenut 2020 muistaakseni ja runojenkin lukemisesta on jo pitempi aika. Seuraavaksi olisi tarkoitus yrittää lukea tuo Michael Monroen omaelämäkerta.
Nuorempana luin todella paljon kirjoja mutta en sitten tiedä mihin se tyssäsi. Sen jälkeen on tullut hieman kausittaisesti luettua. Keskittymiskyky on huonontunut lukemisen suhteen ja siinä pitää olla tietty fiilis kun alkaa lukemaan. Mutta keskittymiskykyäkin voi onneksi parantaa.

Eilen kyllä oli tosi pirteä ja tuottoisa päivä. Sitä vaan hieman varjosti exän koiran kuolema. Olimme silloin vielä yhdessä kun hän otti sen koiran pentuna ❤ Muuten kyllä oli eilen mukava päivä. Heräsin kymmeneltä eikä väsyttänyt kun yleensä nukun iltapäivälle saakka jollei ole mitään menoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...