1. Ei millään tavalla väkivaltainen, ei fyysisesti eikä henkisesti. Ei esim. valehtelua, pettämistä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, nöyryyttämistä, nolaamista, mustamaalaamista, alistamista, maineen pilaamista joka liittyy myöskin mustamaalaamiseen, haukkumista, vertailua esim. muihin naisiin, vähättelyä, kaksinaamaisuutta, lyömistä, kuristamista, minkäänlaista kimppuun käymistä jne jne.
2. Seksiä jatkuvasti pihtaama ja sillä asialla hallitseva. Vaikkei seksi olekaan maailman tärkein asia niin on se silti minulle tärkeää, varsinkin parisuhteessa sillä tiedän mitä on tuntea huonommuutta ja valtavaa seksuaalista turhautumista kun toinen jatkuvasti pihtaa (mutten siltikään pettänyt enkä sen asian takia jättänyt).
3. Mies joka jatkuvasti salailee kanssani seurustelua. Esim. ryhmiin mentäessä mentiin ensin samaa matkaa mutta sitten toinen meni ryhmään ensin ja jonkun ajan päästä toinen tuli eri aikaan perässä, missä kusettaa loppujen lopuksi vain itseään. En halua miestä joka häpeää minua taikka ei halua muiden tietävän meidän seurustelevan esim. muitten naisten takia jne. Minunkin pitäisi arvostaa itseäni sen verran etten suostu minkäänlaiseen "salailu" suhteeseen. Tahdon miehen joka on minusta ylpeä samoin kuin minä hänestä.
4. Mies joka ei koskaan pidä missään asiassa puoliani. Tahdon miehen puolustavan minua silloin kun siihen on aihetta.
5. Mies joka ei osoita julkisesti millään tavoin tunteitaan minua kohtaan.
6. Mies joka esittää aivan muuta kuin mitä oikeasti on, varsinkin muille ihmisille.
7. Mies joka painostaa tavalla tai toisella.
8. Liiallinen pätemisen tarve.
Olen aikoinaan kuullut ja nähnyt paljon ihmisiä ja etenkin miehiä joilla on kova tarve päteä esim. tiedoillaan, jotenka olen kyllästynyt niitten sellaisten juttujen kuunteluun sekä yli syvällisyyteen. Nuorempana kaipasin syvällistä jne miestä joka miettii asioita, mutta jossain vaiheessa sain sellaisista tarpeekseni enkä jaksa enää liikaa sellaisia kuunnella sillä aikoinaan kuulin sitä liikaakin.
Tahdon miehen joka on kiltti, muttei siltikään nössö. Ne ovat kaksi eri asiaa. Eli toivon mieheltä kiltteyttä mutta myös asennetta, eli toisin sanoen hänellä on myös "munaa" monenlaisissa tilanteissa.
Ennen kaikkea tahdon että oma pääni on kunnossa ja voin kohdella (hyvää) miestä itsekin hyvin.
Olisihan noita vaikka mitä millä jatkaa tuota ns listaa mutta siinäpä ehkä tärkeimmät.
Tuli tuo asia vaan mieleeni kun tänään mielessäni pohdiskelin hieman parisuhteita.
En voi tietää vieläkö joskus alan seurustelemaan kun sellaiset asiat tulee aina ihan yllättäen puskan takaa. Esim. vuoden 2018 kesänä seurustelin kahden eri tyypin kanssa mutten tietenkään yhtä aikaa vaikka eräs yrittikin iskeä silloin kun vielä seurustelin edellisen kanssa. Sitä ennen olin ollut sinkkuna 12 vuotta.
Välillä kaipaan taas nykyään parisuhdetta mutta tykkään kyllä olla ihan mielelläni sinkkukin 🙂
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti