Pientä jumppaa

Heräsin tänään taas noin 15.30 vaikka menin joskus puolilta öin nukkumaan. Vieläkin väsyttää. Tiskejä olisi iso kasa mutten tänäänkään niitä jaksa tiskata vaikka ne ahdistavatkin hieman.
Sain sentään vaihdettua lakanat ja tehtyä ruokaa. Suihkussakin pitäisi käydä. Äsken tein pienen jumpan. Tällä kertaa en miltään videolta tms vaan oman mielen mukaan. Tein enimmäkseen vatsalihas- ja lantionpohjanlihas liikkeitä. Paljoa en jaksanut mutta jospa kuntokin parantuisi jos alkaisin liikkeitä tehdä säännöllisesti.

Tänään hellan levy temppuili kun minulla oli perunat kiehumassa niin aivan yllättäen se lopetti kiehumasta vaikka oli aivan oikea nappula oikeassa kohti enkä ollut sitä pieneksikään säätänyt. Siis sitä mistä se laitetaan päälle (en nyt sen nimeä muista). Piti sitten sammuttaa se levy ja laittaa uudestaan päälle niin alkoi taas kiehumaan. Ajastinkin oli koko ajan päällä hellassa. Mitähän lie temppuillut. Se levy on muutenkin aika hidas.

Olen tekemässä omatekele slamia ja taidan jatkaa sitä suihkun jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...