Sain lähi päivänä yllärikuori palautuksen jossa oli vain kivoja ylläreitä. Joskus on ollut sellaisia joissa vaihdossa on otettu kivat jutut pois ja tilalle laitettu jotain roskaa, esim. Jotain lyhyitä langan- tai narun pätkiä, pieniä yksivärisen paperin paloja jne. Nyt kuitenkin koko kuoren sisältö oli mieleistä 😊 Kiitos vielä palauttajalle, tekijälle ja osallistujille 😊
Minullakin olisi taas isot kasat palautettavaa swappia.
Laitoin illalla facebookiin tyrkkyslami ilmoituksen kolmesta kuoresta jotka ovat lojuneet nurkissani ihan liian pitkään. Osaan niistä olin osallistunut jo vuonna 2017. Saan yöpöydälle taas enempi tilaa 😊
Kuvassa on se palautus.
En yhtään muista olenko laittanut kahdesta mosaiikki työstäni kuvat tänne mutta laitan ne nyt tänne. Toinen on peili johon ei tarvinnut laastia ja toinen on pannunalunen tms. Siihen tulisi laasti mutta minusta se on mosaiikki juttujen ikävämpi puoli. Sitä paitsi en tiedä mitä tekisin yli jääneelle laastilla kun luontoon ja pönttöön jne sitä ei saa laittaa.
Olisi minua odottamassa eräs mosaiikkityö muttei nyt ole ollut pitkään aikaan siihen intoa. Sain viime vuonna siskolta välineitäkin siihen joilla pienennetään niitä paloja.
Ensimmäisen kerran Tein mosaiikkitöitä joskus nuorempana kun olin työharjoittelussa. Tein silloin mosaiikki ruukkuja ja se oli ihan kivaa.
Minulla on hieman unirytmi mennytpyllylleen. Kukun yöt ja heräilen vasta joskus päivisin. Nytkin kello on jo 1:33. Vielä en kuitenkaan nukkumaan ole menossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti