En varmaan ole vielä maininnut että myös tällä ainoalla kissallani joka minulla enää on, on myöskin maksassa vikaa. Hän joutuu syömään maksalääkettä sekä kilpirauhaslääkettä kahdesti päivässä kilpirauhas vaivan takia. Hän on 14 vuotias mutta toivottavasti vielä eläisi mahdollisimman terveenä, hyvävointisena ja pitkään. Kissa on laihtunut kamalasti vaikka se onkin vähän väliä syömässä.
Ostin tänään lihapulla ainekset, siihen tarvitsee sekoittaa vain jauheliha. Eilen bongasin vanhasta kirjoituksestani että olin noita aineksia käyttänyt silloinkin ja ajattelin taas ne ostaa vaihtelun vuoksi. Tänään söin nuudelia kera chilitonnikalan.
En ole enää muutamaan kuukauteen ollut tekemisissä myrkyllisten ihmisten kanssa joten voin jo todeta että helvetin hyvin menee. Aloin voida heti paremmin kun myrkyllisiä ihmisiä en tahdo elämässäni pitää. Ei varmaan pitäisi kehua olotilaa sillä viimeksi kun niin tein facebookissa niin myrkylliset ihmiset ottivat heti yhteyttä, jolloinka alkoi mennä päin persettä, mutta nyt ilman heitä voin taas hyvin, olen iloisempi ja virkeämpi 😊 Nyt kun vielä oppisin sen mikä on ollut minulle aina vaikeaa, eli sen etten enää antaisi kenenkään miehen (tai kenenkään muunkaan, tosin naisille on helpompi pitää puoleni) enää pompotella itseäni joka asiassa. Liian helposti parisuhteissa olen antanut pitää itseäni sätkynukkena ja itsestäänselvyytenä ja kovasti harjoittelen että tuo asia muuttuisi.
Kävin tänään siellä kaupassa niin hiukset olivat ihan märät ja hikikarpaloita oli otsassa. Lisäksi äsken valui hikipisara jalkaakin pitkin. Kävin eilen kylmässä suihkussa niin kylläpä tuntui hyvältä, eikä paleltanutkaan hetkeäkään. Minulla nimittäin on vessassa patteri joka on kesäisin yleensä kuuma, mutten tiedä miksi ja jostain säännöistä joskus taisin lukea ettei pitäisi itse niitä lämpötiloja mennä patterista muuttamaan... Näillä kesähelteillä tosin vessassa käyminenkin on tukahduttavaa koska se kuuma patteri on vessanpönttöä vastapäätä. Kiva että on lämmintä mutta rajansa kaikella.
Huomenna jälleen on menoa ja voisi samalla kaupassakin käydä kun tänään ostin vain kaikista välttämättömimmät tarvikkeet kun ajattelin että käyn huomenna halvemmassa kaupassa kuin mitä tämän päiväinen kauppa oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti