Tilasin aamupäivällä perhepizzan, jonka kotiin tullessa meni korkeintaan noin 20 minuuttia kun tilasin sen läheltä. Koko päivän olen elellyt tuolla kanapitsalla. Siinä siis on kanaa, fetajuustoa, punasipulia ja tomaattia. Lisäksi tilasin kahviin puolen litran maitopurkin kun tuolla ei ollut kaurajuomaa jota yleensä käytän kahvissa sekä pillimehun, joka jää juomatta koska on greippimehua (en voi eräitten lääkkeitten kanssa käyttää greippiä kun niillä on yhteisvaikutuksia niitten ja joittenkin muittenkin lääkkeitten kanssa.) Joskus vuosia sitten kuulin noista greippi lääke vaikutuksista eräältä ystävältä sekä luin siitä netistä. Sitä ennen lääkäri ei edes sitäkään ollut minulle maininnut vasta kun sitten kun itse otin asian puheeksi.
Yhtenä päivänä täyttelin pitaleipiä ja lämmitin ne ennen täytteiden laittoa mikrossa. Siihen tuli ainakin hunaja marinoitua kanaa, oliiveja, kurkkua, salaatinlehteä ja hampurilais kastiketta. Nekin olivat hyviä.
Nyt olen urakalla tehnyt kahta lahjakansioita jotka siis tosiaankin tarkoitus saada vihdoinkin ne vielä valmiiksi.
Herkkuja en ole syönyt nyt kahdeksaan päivään ja ihme kyllä ei niihin ole paljoa ollut edes nyt mielitekoakaan 😊
Eilen ja toissa aamuna heräsin niin hirveään yskään että tuntui että tukehdun. Silti on senkin jälkeen tullut poltettua tupakkaa, ihan liikaa ☹ muutenkin välistä yskittää.
Mutta lähipäivät on taas olleet ihan kivoja 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti