Nyt kuitenkin jatkossa tehdä vain kaikkea sellaista millä on minulle (tai jollekin muulle) edes jotain merkitystä. Käytettyä aikaa en enää takaisin saa mutta siihen voin vaikuttaa mitä tulevaisuudessa ja nykyisyydessä oikein teen 🙂
Aamuisin ja iltaisin en taas ole meinannut saada tarpeeksi happea ja/kun yskittää niin paljon. Olen yrittänyt yhä vähentää tupakointia mutta huonoin tuloksin. Yöllä varsinkin en meinaa löytää sellaista asentoa että happi kulkisi paremmin ja välistä aamu yskiminen ja tukehtumisen tunne kestävät aika pitkään. Olen yrittänyt jättää viimeisen yön tupakan pois ja ottaa sen tilalle nikotiinipurkkaa. Kyllä huolestuttaa nyt taas oma terveys. Helvetti kun pitikin sortua vuonna 2018 taas polttamaan kun sitä ennen olin useita vuosia polttamatta... Ei ole mikään leikin asia mutta on kamalan vaikeaa päästä tupakasta eroon tai edes vähentää kun motivaatiokin siihen on hukassa ☹
Yskäni on tosi limaista ja se limakin on jotenkin sairaalloisen väristä ja paksuista.
Vuosi sitten olin hieman samantapaisessa tilanteessa muttei se ehkä kuitenkaan ollut vielä näin huolestuttavaa kuin nytten.
Muutenkin inhoan öisin nukkumaan menoa kun lääkitys tekee koko kropan inhottavalta tavalla levottomaksi ja aina hirvittää että millainen yskä aamulla taas on.
Lisäksi on vihlonut hampaita koko päivän. Pitää ostaa vihlovien hampaitten hammastahnaa. Meinasin nimittäin pitkästä aikaa syödä huomenna jäätelöä 🙂
Viikonlopulla näen taas ystävääni ja hänen kolmea lastaan. Ajattelin viedä kolme sellaista lasten värityskirjaa jotka ostin itselleni vain tarrojen takia, numeroidun lasten värityskirjan, tussit joissa toisella puolen leimat sekä tyynyliinoja. En siis itse noita tarvitse niin saanpahan ainakin pois nurkista pyörimästä.
Aika vähän on tullut nyt neulottua. Olen kirjoitellut ns muistiinpanokirjasia, joissa jokaisessa on oma aiheensa (esim. tekemisiä, menemisiä, verikoe käyntejä, terveydentilanteita, unia, olotiloja, päivän ruuat jne.) ja noita ihan mielelläni teen kun näkee myöhemminkin että mitä milloinkin on tehnyt/on tapahtunut jne.
Tilasin viime perjantaina postista 10 kpl h-kuoria ja 6 postimerkkiä. Nuo postimerkit maksoi yli 11 euroa ja h-kuoria tilasin 2 pakettia, joissa molemmissa 5 kpl noita kuoria.
Maanantaina tuli epämääräinen tekstari joka tuli lempinimelläni vaikka nuo tilaukset teen aina virallisella nimelläni. Lisäksi ei ollut mainintaa että mistä se paketti on tuloillaan ja siinä oli paketin seuraus linkki jota painamalla tuli sivusto jossa luki että tämä sivusto on petollinen tms. Tänään tai siis tiistaina (vuorokausi jo vaihtunut) tuli sitten suomalaisesta ihan kunnollinen viesti missä oli paketin lähettäjän tiedot ja tunnus josta seurata kulkua. Tuossa maanantain epämääräisessä viestissä ei ollut edes tunnusta vaan pelkkä linkki.
Maanantaina tuli kaksi paksua kuorellista kivaa swappia 🙂 Kunhan h-kuoret tulee niin pääsen pakkailemaan kuoria 🙂
Olisi iso kasa palautettavia swappeja mutten voi läheskään kaikkea kerralla lähettää kun postikulut on niin kamalat ja monesti niihin ei edes riitä yksi postimerkki ja h-kuoressa yhden slamin lähettäminen se vasta kalliiksi tulisikin. Se 20 kpl:een h-kuori pakkaus maksaa muistaakseni nykyään 51 euroa. Aloittaessani 2006 swappailun, se maksoi 23 euroa ja kuulemma silloin kun eurot tulivat niin olivat maksaneet noin 16-17 euroa. Hinnat nousee ja silti noitten kuorien laatu on heikentynyt ja muutenkin postin palvelu on nykyään toisinaan aika hanurista, vaikka noilla hinnoilla pitäisi olla paljon parempaa!
Kello on 1:49. En ihan vielä käy nukkumaan vaan touhuan vielä hetken 🙂
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti