Herkku repsahdus

Olen välttynyt yleensä suuremmilta herkku repsahduksilta niin että olen esim. kerran viikossa syönyt jonkin pienen herkun, esim. suklaapatukan. Nyt kun herkuttelujen aika vähän venyi tavallista pitemmäksi niin iski repsahdus herkkuihin. Tilasin tänään suklaa karkkipussin ja salmiakki karkkipussin sekä pringles pötkön. Tuo suklaa pussi on tyhjentynyt hyvin nopeaa vauhtia. Salmiakkia on vielä runsaasti ja sipsi purkkia en vielä ole edes avannut. Arvasin kyllä että repsahdan jossain vaiheessa herkuttelemaan enemmänkin kun aikaa herkutteluun kuului tavallista enemmän.
Sain yhtenä iltana villatakin kaikki kappaleet neulottua valmiiksi. Äiti jossain vaiheessa näyttää minulle kuinka se kasataan (elämäni eka villatakki ja suoriksi kappaleiksi kaikki kappaleet neulottu.)
Sen jälkeen aloitin neulomaan itselleni yli polven sukkaa mustasta kimallelangasta.
 
Kannattaa olla tarkkana mitä kanta sivuilla on kirjoitettu tietoihin. Ei ole eka kerta kun sinne on kirjoitettu minusta asioita joita en ole edes sanonut enkä kokenut ja muutenkin sanomisiani oli vääristelty. (Näin kävi heti kun terapiani siirtyi eri paikkaan kuin yleensä). Jos vielä jatkossakin tuollaista tapahtuu niin mietin että minnekähän voisi ottaa yhteyttä.
Joskus nuorempana kävi niin että tietoihini oli laitettu minun olleen Nilsiässä työharjoittelussa vaikken silloin ollut käynyt edes vielä koskaan koko Nilsiässä. Sanoin terapeutille silloin tästä virheellisestä tiedosta muttei niitä tietoja ollut sen jälkeen siltikään muutettu. Aika huolestuttavaa että kuka tahansa (hoitajat ja lääkärit on ihmisiä siinä missä muutkin) pääsee kirjoittamaan vääriä tietoja ylös. Nuo väärät ja vääristellyt tiedot pisti pikkuisen taas vituttamaan! Olisi kiva tietää minne tuollaisesta voi valittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...