Otin kaksi kissoista 2002 ja kolmannen 2006. Kun muutin tähän nykyiseen kämppään niin T:lla oli suuri sopeutumis ongelma. Tänne tullessaan hyppi joka puolelle, molisi ja näytti ihan kuin siihen sattuisi, karvatuppojakin irtosi useita. Sen molina ja riehuminen oli aina yleistä mutta tuolla kerralla oikein näki kuinka se kärsi tässä asunnossa enkä pelkästään sen riehumisen ja molinan takia olisi sitä äidin luokse antanut vaan koska se ei todellakaan sopeutunut. Nuo oireet loppuivat kun pääsi tuttuun paikkaan, äitini luokse. Sitten 12/2017 J kissa kuoli ja T kuoli 6/2018 ikänään tuomiin sairauksiin. Siitä seurasi se että olin E kissan kanssa kahdestaan asunnollani. E oli koko elämänsä viettänyt eläin seurassa niinpä se ikävöi ihan kamalasti muita kisujani. Annoin E:n (tarkoitus oli vain hetkeksi) äitini hoivaan että se saisi perheemme koirasta seuraa (ovat aina tykänneet toisistaan) ja niinpä E:kin alkoi toipua. Sitten kuitenkin kun harkitsin E:n kotiin tuloa niin totesin sen tottuneen koiran seuraan vieläkin enemmän, mietin että kuinka kovasti se ikävöisi koiraa, niinpä ajattelin kissan parhaaksi. En siis tosiaankaan luopuisi kissoistani ilman painavaa syytä, enkä varsinkaan kenelle tahansa. Kyllä minulla on useinkin kisujani ikävä ja välistä käyn E:ä moikkaamassa äidin luona ja siitä oikein näkee kuinka hyvin se siellä viihtyy. Kyllä olisi tarkoitus joku kerta ottaa käymään luonani, ainakin näkisi kuinka se reagoisi siihen kun ei ole koiraa eikä muitakaan lemmikkejä sen seurana.
Ihmiset voisivat pitää siis mölyt mahassaan asioista joista eivät kunnolla tiedä.
Ulkona on nyt ihanan vilpoisaa mutta täällä sisällä läkähdyttää niin että on oltava tuuletin päällä ja ikkuna auki.
Kuvassa E ❤😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti