Migreenikohtaus

Minulla on atooppinen ihottuma joka oli vuosia paremmassa kunnossa. Nyt se kuitenkin on taas tullut huonommaksi niin ihottumaa on siellä sun täällä ja vaikuttaa siltä ettei tuo kortisoni voide siihen auta ☹ Vähän väliä kutittaa sieltä sun täältä. Se ilmaantui sen jälkeen kun äidin kanssa siivottiin pihaani. Voi se tulla myös joistain mausteisista ruuistakin.
Myös villalangat ja tavalliset neulepuikot on välistä tehneet kämmeniin ihottumaa (muttei nyt ole kämmenissä, yleensä käytän bambupuikkoja sekä akryylilankaa). Mutta ostinpa siltikin tänään kaksi villalanka kerää ja otin vaihtelun vuoksi keltasävyiset langat. Kaikissa lähikaupan (S-marketin) langoissa on villaa. Ennen oli siellä villattomiakin lankoja muttei enää ☹
Tässäpä nämä ostamani langat

Raahattuani kauppatavarat kotiin ja etenkin polun ylämäkeä kulkiessa  iski kotona migreenikohtaus. (Mukana oli täysi mummokärry sekä iso kassi).  Minullahan siis on todettu aurallinen migreeni jo 9 vuotiaana. Silmissä näkyi sahalaita kuvioita ja tuntui kuin olisin ollut kroppani ulkopuolella ja puhelimessa piti keskittyä puhumiseen. Tällä kertaa ei siltikään tullut puhe, kirjoitus ja lukuhäiriöitä niin kuin toisinaan. Eikä tällä kertaa pistellyt esim. huulia, jalkaa tai kättä.
Lapsena sain kovan migreenikohtauksen: näin vain puolet kaikesta, lukemiseen, kirjoittamiseen ja puhumiseen tuli häiriöitä niin että puhuin ja kirjoitin jotain ns siansaksaa. Lisäksi minulta meni paikantaju,   oksentelin ja päähän koski kamalasti. Onkin siis aina hieman pelottavaa jos tuollainen kohtaus tulee ihmisten ilmoilla ja etenkin silloin jos se vaikuttaa puhekykyyn ja paikantajuun. Tuo kaikki on siis migreenistä johtuvaa, se on tutkittu juttu.
Otin tuossa päikkärit niin se kohtaus meni onneksi ohitse. Onneksi alkoi vasta kotiin päästyäni. 

Tekisi mieli neuloa mutten tiedä sitten että alkaako päätä särkemään. Ulkona on harmaa taivas mutta silti välistä aurinko pilkistelee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...