Silmät makkaralla

Yö oli vaikea. Oli ja on niin kova ikävä pientä rakasta kissaani. Hän olisi täyttänyt maaliskuussa 16 vuotta.
Itkin yöllä niin että aamulla silmät olivat turvotuksen takia aivan makkaralla ja hyvä että näkyi turvotus makkaroiden seasta koko silmiä.
Kisun tassun jälkiä on vielä mm. päiväpeitollani (hiekkaiset varpaat) ja harmaita karvoja sohvallani ;(.
Vaikea vielä tajuta että kolmesta kissasta jäljellä on enää kaksi.
Koko päivän on väsyttänyt ja ollut alakuloinen olo.
Harmaa(kin) kisu oli minulla vuodesta 2002 lähtien joten nyt tuntuu oudolta että hän on poissa. Hänellä oli synnynnäinen nenävika, eri väriset silmät ja aivan valloittava persoona. Oli kaiken lisäksi kilttikin kissa <3.
Yöllä ahdisti sekin kun ei ollut enää tyynyni vieressä nukkumassa ;(.
Kisu tulee varmaan jouluksi kotiin (sinisessä tuhkauurnassa jossa kuvana kaksi sydäntä <3.)

Asiasta toiseen. Käykäähän ostamassa tuota runokirjaa (Kaiken kaiku väliltä reunuksia myöten). Sitä myydään mm. joissain verkkokirjakaupoissa ja osoitteessa mediapinta.fi :).

Nyt olen neulomassa violettia sukkaa. Pinkit neulomani sukat annoin äidille synttärilahjaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...