Aiemmin kerroin hyvistä uutisista eli runokirjani (Kaiken kaiku väliltä reunuksia myöten) on julkaistu. Se on sellainen Suomi100 juttu eli 50 kirjaa julkaistaan joka kuukausi tänä vuonna. Onpa kuitenkin yksi haaveeni nyt toteutunut. Siskoni sai minut ryhtymään tuohon joskus marraskuun loppu puolella. Runot kirjassani ovat vuosilta 1999-2005.
Sitten ikäviin uutisiin joka mieltäni kovin painaa. Yksi kissoistani sai viimeisen piikkiinsä viime lauantaina. Sen elimistössä oli paljon vialla ja se voi todella huonosti. Lääkäri siis ehdotti eutanasiaa enkä halunnut että kisu joutuisi vielä kärsimään enempää. Meidän lisäksi kisua kaipaa myös ainakin toinen kisuista :(. Ikävä on kova ja välillä pääsee itkukin.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ystävänpäiväksi
Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...
-
Sain tänään sen uuden uunin :). En tajunnut vanhasta uunista ottaa kuvaa mutta tässäpä uusi Pitkän aikaa on tehnyt mieli ranskalaisia ...
-
Ruokana oli tällaista tänään Suurin osa tästä isosta aposkasta on taas salaatinlehtiä, jotka jätin alimmaiseksi. Pienen lorauksen pisti...
-
On muutama neulomus kesken mutta yleensä saan kaikki valmiiksi vaikka välillä neulonkin mitä milloinkin parhaiten huvittaa neuloa. Urakalla ...
-
Käytiin tänään äidin kanssa kaupungilla. Ostin nelos kokoiset bambupuikot kun muovisia ei ollut sen kokoisena. Miksihän niitä ei löydy mistä...
-
Kun nyt olen innostunut tekemään slamien kansia niin teki mieli tänään hieman ostella swappailukrääsää (ja vähäsen muutakin). Tiimarissa oli...
-
En yleensä pahemmin suunnittele mitään sillä ne eivät yleensä toteudu. En päässyt yhdistyksen pikkujouluihin koska olin kipeä, samasta syyst...
-
Sepä on taas sitten vuosi vaihtunut. Hyvää Uutta Vuotta 2025 kaikille 😊 Jouluksi tehtiin äidin kanssa luumu- sekä persikkatorttuja sekä per...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti