Tulin äsken kuntosalilta. Siellä teki minulla kaikista tiukempaa tähän mennessä. kotiin tullessa jouduin kävelemään vielä raput ylös viidenteen kerrokseen kun hissi ei toiminut. Onneksi en siis käynyt kaupassa ennen kotiin tuloa. Nyt on tämän päivän kuntoilut onneksi kuntoiltu :). Ohjaaja sanoi minulle että kuntoni on kohentunut :). Se muuten kävi yllättävän nopeasti :).
Minulla oli salilla käsissäni valkoiset puuvilla sormikkaat koska käteni ovat edelleen haavoilla atooppisen ihottuman takia. Kaikki varmaan luulivat että minulla olisi bakteerikammo :D. Käsineistäkin huolimatta kädet taas hieman kärsivät lisää Ei tunnu rasvaamisista olevan paljon hyötyä. Pitäisi varmaan lääkärissä käydä muttei yhtään huvittaisi.
Shampoon hierominen päähän on yhtä tuskaa :(.
Kissa mölisi taas viime yönä ja lopetti viisi minuuttia ennen minun herätystä. Kotiin tullessanikin hieman mölisi.
Nyt kahville. Suihkussakin olisi käytävä.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ystävänpäiväksi
Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...
-
Sain tänään sen uuden uunin :). En tajunnut vanhasta uunista ottaa kuvaa mutta tässäpä uusi Pitkän aikaa on tehnyt mieli ranskalaisia ...
-
Ruokana oli tällaista tänään Suurin osa tästä isosta aposkasta on taas salaatinlehtiä, jotka jätin alimmaiseksi. Pienen lorauksen pisti...
-
On muutama neulomus kesken mutta yleensä saan kaikki valmiiksi vaikka välillä neulonkin mitä milloinkin parhaiten huvittaa neuloa. Urakalla ...
-
Käytiin tänään äidin kanssa kaupungilla. Ostin nelos kokoiset bambupuikot kun muovisia ei ollut sen kokoisena. Miksihän niitä ei löydy mistä...
-
Kun nyt olen innostunut tekemään slamien kansia niin teki mieli tänään hieman ostella swappailukrääsää (ja vähäsen muutakin). Tiimarissa oli...
-
En yleensä pahemmin suunnittele mitään sillä ne eivät yleensä toteudu. En päässyt yhdistyksen pikkujouluihin koska olin kipeä, samasta syyst...
-
Sepä on taas sitten vuosi vaihtunut. Hyvää Uutta Vuotta 2025 kaikille 😊 Jouluksi tehtiin äidin kanssa luumu- sekä persikkatorttuja sekä per...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti