Tämän päiväisen sekä koko kuluneen viikon jälkeen olen ansainnut pari siideriä, pitkästä aikaa.
Kävin taas salilla ja ryhmässä ja siinä välissä kiertelin kaupungilla ja kävin kahvilassa (syömässä) kuluttamassa aikaa.
Ryhmän aikana alkoi päätä särkeä ja särkee vieläkin hieman. Bussissa ollessa päänsärkyä pahensi aurinko (vaikka siitä muuten tykkäänkin) ja tuoksuvat hajuvedet. Vähän aikaa sitten otin särkylääkkeen. Taitaa hieman alkaa jo helpottaa :).
Kunhan saan rahaa lisää niin voisi jälleen palkita itseäni jonkun sali kerran jälkeen vaikkapa käymällä kirpparilla tms.
Kuvassa oleva koru oli tänään ekaa kertaa kaulassani. Olin sen jo unohtanut mutta eilen löysin sen kaapista. Sekin on ostettu kirpparilta kahdella eurolla.
Kohta otan sen siiderin ja rentoudun :).
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ystävänpäiväksi
Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...
-
Sain tänään sen uuden uunin :). En tajunnut vanhasta uunista ottaa kuvaa mutta tässäpä uusi Pitkän aikaa on tehnyt mieli ranskalaisia ...
-
Ruokana oli tällaista tänään Suurin osa tästä isosta aposkasta on taas salaatinlehtiä, jotka jätin alimmaiseksi. Pienen lorauksen pisti...
-
On muutama neulomus kesken mutta yleensä saan kaikki valmiiksi vaikka välillä neulonkin mitä milloinkin parhaiten huvittaa neuloa. Urakalla ...
-
Käytiin tänään äidin kanssa kaupungilla. Ostin nelos kokoiset bambupuikot kun muovisia ei ollut sen kokoisena. Miksihän niitä ei löydy mistä...
-
Kun nyt olen innostunut tekemään slamien kansia niin teki mieli tänään hieman ostella swappailukrääsää (ja vähäsen muutakin). Tiimarissa oli...
-
En yleensä pahemmin suunnittele mitään sillä ne eivät yleensä toteudu. En päässyt yhdistyksen pikkujouluihin koska olin kipeä, samasta syyst...
-
Sepä on taas sitten vuosi vaihtunut. Hyvää Uutta Vuotta 2025 kaikille 😊 Jouluksi tehtiin äidin kanssa luumu- sekä persikkatorttuja sekä per...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti