Päämääränä jotakin valmista

Teinpäs taas hyvän salaatin, vaikka perunaa siihen ei välttämättä olisi edes tarvinnut. Eli siihen tuli:

Paprikaa
Jäävuorisalaattia
Kurkkua
Mustia oliiveja
Nuudeleita mausteineen
Perunaa
Fetajuusto-valkosipuli-oliivi sekoitusta öljyssä






Hinkkailin niitä kaapinovia puhtaaksi ja siivosin vessan ja keittiön kaapin joka on nyt edes hieman paremmassa/siistimmässä kunnossa kuin mitä se oli. Vanhoja ruokiakin tuli heitettyä pois niin sain lisää kaappitilaa. Nyt on pyykit pyörimässä eikä korissakaan ole enää paljoa pestävää.

Eilen sain kivaa postia kun foorumilla on sellainen paikka mihin voi kirjoittaa että mitä haluaisi ja toiset voivat halutessaan sitten lähettää sellaisia juttuja :). En tiedä keneltä se kuori on mutta olen kiitellyt siitä foorumilla ja facebookissa. Kyllähän tuollainen ylläriposti usein on piristävää :) ainakin kiva sellainen :).

Viime postauksessani kerroin tuosta tekemisen ahneudestani. Olenkin nyt tullut siihen tulokseen että joitakin juttuja voisi hieman vähentää. Esim. olin äidille tekemässä 160 sivuiseen A4-kirjaseen aforismeja mutta päätin että se on aivan liikaa ja teenkin sen sen sijaan sellaiseen ohkaiseen kansioon, johon ei mahdu edes niin paljoa paperia kuin tuohon kirjaseen. Lisäksi otan päämääräkseni että se valmistuisi viimeistään äidin syntymäpäiväksi, mutten stressiä siitä kuitenkaan paljoa aio ottaa. Äidille on keskeneräinen myös yhtä paksuun kirjaseen niksejä, mutta päätin että teen senkin ohuempaan vihkoon mutten vielä tiedä että milloinka sitä jatkan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...