Huhhuh! Kyllä tuo voimille ottaa tuo oluenkin ryystäminen (ja karpalolonkeron). Olen vasta tänään ollut voiton puolella elämästä kun perjantaina käytiin kaverin kanssa pannuhuoneella juopottelemassa, lauantai meni kokonaan sängyn pohjalla, sunnuntaina kurkistelin jo peiton alta ja siirryin peittoineni sohvalle katsomaan paria sarjaa, maanantaina sama meno jatkui ja sitten viime yönä ei millään tullut uni, nukahdin vasta joskus aamulla. Herätessäni päivällä kävin suihkussa ja kaupassa, slameilin hieman, tiskasin vähäiset astiat ja imuroin. Nyt alkaakin siis olla jo aivan hyvä olo. Lihasnykäyksiäkään ei enää ole. Kahteen päivään en syönyt mitään, join vain vettä ja mehua pari lasia mutta se tekee tällaiselle läskille ihan hyvää. Ei ole kyllä minun juttu tuo ryyppääminen. Mutta tupareita/naamiaisia odotellessa... Vieläkään en kyllä tiedä mitä pukea sinne päälle.
Ei pitäisi koskaan ilmeisesti kirjoittaa juovuksissa facebookiin sillä osa tekstistäni on sellaista minkä voisi pyyhkiä pois, mutta mitäpä suotta? Sen on varmasti jo nähneet ekana juuri ne joittenka vähiten niitä tarvitsisi nähdä :D.
Kissa taisi satuttaa eilen itsensä kun keikkui vessanovella ja tipahti siitä alas. Molina loppui kuin seinään ja kisu meni hiljaa nukkumaan :(. Tuntuu tuo nyt kuitenkin olevan ihan kunnossa onneksi.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ystävänpäiväksi
Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...
-
Sain tänään sen uuden uunin :). En tajunnut vanhasta uunista ottaa kuvaa mutta tässäpä uusi Pitkän aikaa on tehnyt mieli ranskalaisia ...
-
Ruokana oli tällaista tänään Suurin osa tästä isosta aposkasta on taas salaatinlehtiä, jotka jätin alimmaiseksi. Pienen lorauksen pisti...
-
On muutama neulomus kesken mutta yleensä saan kaikki valmiiksi vaikka välillä neulonkin mitä milloinkin parhaiten huvittaa neuloa. Urakalla ...
-
Käytiin tänään äidin kanssa kaupungilla. Ostin nelos kokoiset bambupuikot kun muovisia ei ollut sen kokoisena. Miksihän niitä ei löydy mistä...
-
Kun nyt olen innostunut tekemään slamien kansia niin teki mieli tänään hieman ostella swappailukrääsää (ja vähäsen muutakin). Tiimarissa oli...
-
En yleensä pahemmin suunnittele mitään sillä ne eivät yleensä toteudu. En päässyt yhdistyksen pikkujouluihin koska olin kipeä, samasta syyst...
-
Sepä on taas sitten vuosi vaihtunut. Hyvää Uutta Vuotta 2025 kaikille 😊 Jouluksi tehtiin äidin kanssa luumu- sekä persikkatorttuja sekä per...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti