Äsken pitkästä aikaa katsoin telkkarista elokuvan jota en ikinä ennen ole nähnyt (ja tv:n tarjonnan kyseen ollessa se on minulle harvinaista, tosin elokuvateattereissa ei pahemmin nykyään tule käytyä syystä jos toisestakin). Kyseessä siis kauhuelokuva The Ward - Suljettu osasto. Oli ihan ok, vaikka yhdessä vaiheessa arvelinkin oikein että mitä juonessa vielä tulee tapahtumaan.
Sain eilen jälleen (kansio)idean, vaikka olinkin päättänyt että uudet kansioni saavat riittää kun niitä on ylähylly jo kirjaimellisesti täynnä (sen verran kansiofriikki olen). Se idea siis liittyy sisustamiseen eli olen tekemässä sisustukseen liittyvää kansiota. Kirjoitan sinne aiheista jotka itseäni kiinnostavat. Netistä löytyy yllättävän paljon sisustus juttuja kun vaan osaa etsiä. Niitä turkooseja verhoja en vieläkään ole saanut hommatua ja ajattelin että hieman isompi mattokin olisi omiaan tähän olohuoneeseen (mutta hiljalleen sitten ajan kanssa hankin ja silloin kun vaan raha riittää niihin). Pääväriksi siis otan olohuoneeseen sen turkoosin ja ns. sivuväriksi pinkin. Ennen inhosin pinkkiä sekä vaaleanpunaista mutta nykyään tykkään niistä, etenkin pinkistä. Nykyinen pallo matto tässä olohuoneessa on vaaleanpunainen ja lamppukin on vaaleanpunainen. Oli tässä jo useita vuosia punainen päävärinä niin se alkaa sisustuksen suhteen tulla jo korvistani ulos. Punainen on sitä paitsi aika raskas väri.
Sohvan koristetyynyjen turkoosit päälliset ovat vielä neulonta vaiheessa kuten myös tuo puuarkun päällinenkin jota varten neulon tilkkuja ja kokoan sen sitten niistä tilkuista. Mutta eivät kummatkaan ole vielä läheskään valmiita, mutta eipä noilla niin kamalan kiire olekaan.
Siistin tänään hieman paikkoja niin yllättävän vähäisellä siistimisellä tuli paljon kivempi ilme tähän kämppään. Sohvakin on nyt tyhjä (lukuunottamatta sohvanpäällistä ja koristetyynyjä) kun yleensä minulla on tapana levittäytyä sohvannurkkaan tavarakasoineni/tekemisteni kanssa. Kotikotona käydessäkin äiti sanoi että olen aika hyvä levittäytymään tavaroineni joka paikkaan :D.
Pienenä unelmana olisi jokin halpa mutta kiva kaksio (varsinkin rivitalossa mutta se tuskin ainakaan toteutuu, siis se rivitalossa asuminen, ellen yllättäen voita lotosta rahaa, enkä yleensä edes lottoakaan :D).
Keittiön värimaailmaan olen tällä hetkellä tyytyväinen. Se pitää sisällään värit punainen, keltainen ja sininen (sinisen siltä osin että osa kaappien ovista on sinisiä, kuten myös keltaisiakin, mutta muuten pääasiassa on siellä tuo keltainen ja punainen väri tällä hetkellä.
Tänään kun ei yhtään huvittanut kaupassa käydä niin kehittelin sitten jotain kaapeista löytyvää, eli keitin perunoita ja lisänä pippurikastiketta, salaattia, kurkkua ja paprikaa. Huomenna taas kaupassa käytävä ja taas ostettava vaikka mitä. Tänään muuten (tai siis jo eilen) oli jossain vaiheessa lämmintä +5 astetta :). Lisäksi aurinkokin paistoi ja valoisaa oli aika pitkään.
Eilen käytiin äidin kanssa kaupungillakin :).
Kohta voisi varmaan ruveta nukkumaankin, viime yönä venähti valvominen turhan myöhään (rupesin nukkumaan noin 03.00-03.30 suunnilleen vaikka väsytti jo aikaisemminkin.
Nyt alkoi kissa mölistä, on mentävä rauhoittelemaan sitä.
Tämä on muuten tämän blogin 250 postaus.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ystävänpäiväksi
Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...
-
Sain tänään sen uuden uunin :). En tajunnut vanhasta uunista ottaa kuvaa mutta tässäpä uusi Pitkän aikaa on tehnyt mieli ranskalaisia ...
-
Ruokana oli tällaista tänään Suurin osa tästä isosta aposkasta on taas salaatinlehtiä, jotka jätin alimmaiseksi. Pienen lorauksen pisti...
-
On muutama neulomus kesken mutta yleensä saan kaikki valmiiksi vaikka välillä neulonkin mitä milloinkin parhaiten huvittaa neuloa. Urakalla ...
-
Käytiin tänään äidin kanssa kaupungilla. Ostin nelos kokoiset bambupuikot kun muovisia ei ollut sen kokoisena. Miksihän niitä ei löydy mistä...
-
Kun nyt olen innostunut tekemään slamien kansia niin teki mieli tänään hieman ostella swappailukrääsää (ja vähäsen muutakin). Tiimarissa oli...
-
En yleensä pahemmin suunnittele mitään sillä ne eivät yleensä toteudu. En päässyt yhdistyksen pikkujouluihin koska olin kipeä, samasta syyst...
-
Sepä on taas sitten vuosi vaihtunut. Hyvää Uutta Vuotta 2025 kaikille 😊 Jouluksi tehtiin äidin kanssa luumu- sekä persikkatorttuja sekä per...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti