Säilytystilan puutetta sekä ruokia

Raahasin tänään askartelulipaston paikoilleen ja kävin sen laatikot läpi sekä jotain pikku juttuja järjestelin. Kokoonsa nähden täällä kämpässä on mielestäni liian vähän säilytystilaa  (ja minulla vähän liikaa tavaraa). En ymmärrä minne saan laitettua osan tavaroistani... suurin osa tavaroista on tällä hetkellä olohuoneessa... Piti käydä nuo lipaston laatikot läpi valoisan aikaan kun olohuoneessa ei vielä ole lamppua.
Roskat vein tänään ulos niin kyllä rappusissa iski taas kammo.
Ainut varasto joka täällä on käytössä on ulkovarasto, mitä tahansa sinne ei siis voi viedä etteivät tavarat esim. kostu jne.

Tein äsken ruokaa ( jota tein samanlaista eilenkin) eli kolmen munan munakkaan johon tuli myös katkarapuja (tosi harvoin niitä yleensä syön), vihanneksia, oliiveja, sipulia ja juustoa. Lisänä kermaviilikastiketta ja punajuurisalaattia. (Kuva otettu eilen ilman punajuurisalaattia).
En vaan tiedä missä mausteet ovat tällä hetkellä. Ei ole vielä löytynyt.
Jälkkäriksi hankin pienen salmiakkipussin ja suklaapatukan 😋
En tiedä miksi kuvat menee taas väärin päin kun en saa niitä jostain syystä käännettyä.

Lähi päivänä tein makaronimössöä johon tuli makaronin lisäksi sipulia, jauhelihaa sekä tacomaustepussin jonka olen tilannut tässä lähi päivänä kaupasta. Lisänä punajuurisalaattia ja raejuustoa.
Idean tuosta tacomausteesta sain ystävältä 😊
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...