Neulomista ja kirjoitus himoa

Onkohan joku päässyt kirjautumaan näille sivuilleni kuin aukesi ihan eri sivulle kuin yleensä sisään kirjautuessa....

Sain tässä joku aika sitten junasukat valmiiksi ja aloitin samalla langalla junatumput mutta sitten aivan yllättäen näin jossain sivustolla kivan näköistä neuletta joka on yllättävän helppo tekoista. Jäi sitten tumput kesken kun tahdoin päästä kokeilemaan tuota neuletta. Siispä on säärystimet tekeillä. Valkoisella langalla neulotaan yksi kerros oikeaa, sen jälkeen kaksi kerrosta värillistä lankaa oikealla neuleella niin että joka neljäs silmukka nostetaan neulomatta. Ja sitten taas valkoisella jne tuota samaa toistetaan. Ohjeessa luki että 60 silmukkaa mutta minä tein nuo 64:llä silmukalla. Voisi jossain vaiheessa kokeilla samaa neulosta sukankin varteen 😊
Tässäpä kuvat junasukista sekä keskeneräisestä säärystimestä. Sukat eivät ole niin leveät kuin ne tässä näyttävät.

Olisi hirmu himo kirjoitella ja saada vihdoinkin kirjeetkin kirjoitettua jne mutta se vain saa aikaan turhautumisen ja vitutuksen kun käsialasta ei saa selvää.

Olen ihmetellyt että mistähän johtuu että sellaiset ihmiset jotka fb:ssa ovat aiemmin kommentoineet ja tykkäilleet usein postauksistani niin lopettavat sen kuin seinään... Minulla on eräs epäilys asiasta mutten tässä sitä mainitse...

Kyllä taas väsyttää kun olin tänään kahdessa ryhmässä. Rentoutus ryhmässä oli hauskoja ääni harjoituksia ja naaman vääntelyä jne. Loppurentoutuskin tuli ihan tarpeeseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...