Kaipuu ihmisten ilmoille (etenkin nyt kesällä)

Huomaa että on kesä kun silloin kasvaa haluni päästä useammin ihmisten ilmoille. Menin aamusella verikokeeseen mutta olin ottanut ennen sitä lääkkeet niin siirtyi verikoe huomiselle. Näen huomenna myöskin erästä ystäväänikin 😊❤️ 
Kaipaan usein omaa aikaa mutta on sosiaaliset suhteetkin tärkeitä. Kesällä vieläkin tärkeämpiä kuin muulloin, tavata muita ihmisiä. Talo on tällä hetkellä kiinni niin pitää ryhmien sijasta keksiä jotakin muuta. Lähi päivinä on tuntunut että voisin nähdä ihmisiä useammankin kerran viikossa. Yleensähän minä väsyn ja ahdistun jos en saa tarpeeksi omaa aikaa. Nytten tuntuu että ahdistun jos olen liikaa omissa oloissani... tosin en ole ollut ahdistunut niin paljoa kun aloin tekemään erästä projektia jossa voi mennä vuosiakin aikaa. 
Oli jokin aika sitten tylsää, niin kuin jo aiemmin mainitsin mutta siitä syntyi sitten uusia luovia tekemisiä jotka innostaa 😊 Välillä vaan pitää muistuttaa itseäni pitämään tekemisissäni taukoa, vaikkapa kahvitaukoa kun en tupakkaakaan polta enää. Sen jälkeen kun lopetin tupakoinnin uudestaan niin olen sortunut polttamaan kaksi tupakkaa, ollessani humalassa.
Olen vaihtanut 4 mg nikotiinipurkkaa 2 mg:siin. Siltikin niitäkin otan vain puolikkaan kerrallaan ellei tule suurempi tupakan himo jolloin otan kokonaisen purkan. Kyllä se tupakka vieläkin kovasti houkuttaisi... Pitää jatkuvasti tapella tupakan himoa vastaan ja se välillä vähän ärsyttää.
Teen vielä hetkisen jotakin ja rupean sitten nukkumaan. Kello on 0.30. Huomenna herättävä ajoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...