Lukemista ja kotihommia

Luin tämän kirjan ollessani äidin luona. Löytyi hänen kirjahyllystään. Luin sitä vain iltaisin ennen nukkumaan menoa kun silloin oli helpompi keskittyä. Yleensä silloin kun innostun kirjaa lukemaan niin luen sitten ihan urakalla, eli muulloinkin kuin vain iltaisin tms. Sain sen luetuksi kokonaan kun olin viimeistä yötä äidin luona ennen kuin tulin kotiin.
Kirja oli ihan mielenkiintoinen. Kirjan tekstissä näkyykin mistä on kyse. Yleensäkin olen tykännyt Dean Koontzin kirjoista (kuten myös Stephen Kingistäkin. Nuorempana ollessani eräässä kuntoutuskodissa, Luin niin paljon Stephen Kingin kirjoja etten hetkeen meinannut uskaltaa edes käydä pimeällä tupakalla 😁
Tässä kirjassa sieppaajat vaativat kaksi miljoonaa päähenkilön vaimosta, vaikka tietävätkin ettei sillä miehellä sellaista summaa läheskään ole. Se teki tarinasta jossain kohtaa vielä mielenkiintoisemman.

Eilen kävin asioilla ja kotona sitten putsasin jääkaapin ja sulatin pakastelokeron tosi huolella. Siinä hommassa meni noin hieman päälle tunti.
Tänään putsasin vessaa ja lattiaviemärin. 
Olisi tänään vielä tarkoitus alkaa siivoilla keittiön kaappeja ja laatikoita. Toiveena on että hiljalleen kävisin kämpän läpi niin että kaikki turhat tavarat laittaisin menemään jolloinka saisin enempi säilytystilaa niin ei olisi niin sotkuisen näköistä täällä. Ihan ekana ajan myötä käyn keittiön läpi. Siinä samalla pyyhin pinnat puhtaiksi.

Maanantaina kun tulin kotiin niin oli tullut 3 kuorellista swappia. Siitä on pitkä aika kun olen kerralla saanut swappia niin paljon 😊 Häiritsee vaan välillä tuo minun käsialani edelleenkin. Tosin eräänä päivänä se oli jo hieman parempaa 😊

Tässäpä perheemme  koirasta tuorein ottamani kuva 😊❤️🐶🦮

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...