Tämä ex väitti minun itkevän aina kun halusin saada tahtoni periksi, mutta paskan marjat! Se on juuri päinvastoin!
Jo kotona opin että jos haluan jotain niin siihen ei itkut auttaneet ja vielä vähemmän silloin jos halusin jonkin tavaran sillä ei se itku sitä rahaa meille tuonut millä sen tavaran olisi saanut, siis sillä rahalla kun ei ollut varaa. Lisäksi olin parisuhteessa 2,5 vuotta jossa turpaan tuli useasti pelkästään siitä syystä että itkin, tyyppi itsekin myönsi ettei kestä nähdä itkemistä, jotenka yritti väkivalloin minut vaientaa. Toisinaan myöskin itkemisen vuoksi minua on nöyryytetty ja painettu alas. En siis ole kokenut että sillä itkullani mitään hyvää olisin koskaan saavuttanut! Vaikken aina ala itkuani peitelläkään. Myös eräs muukin ex muuttui ihan tyranniksi vain jos minä itkin. Vaikken olisi edes sanonut mitään hänelle tai ollut uhkaava jne niin joku pirullinen puoli hänestä tuli tuolloin itkiessäni esille.
Lapsena itkin paljon mutta olen tullut siihen tulokseen ettei lapsuuteni ehkä ollutkaan niin onnellista aikaa kuin joskus olen kuvitellut... silloinkin taisin itkeä ilmaistakseni että minulla on paha olla.
Itkeminen on minulle avoimuutta. Joissakin tilanteissa ja asioissa olen liiankin avoin ja joissain asioissa ja tilanteissa todella sulkeutunut. Riippuu hyvin pitkälti myös päivästä, mielialasta ja seurasta kumpaa olen.
Tämä sama ex joka väitti minun itkevän siksi että saisin tahtoni läpi niin väitti myös että en osaa olla yksin, koska saman kesän aikana seurustelin toisenkin tyypin kanssa hänen jälkeensä. Se oli aivan naurettava väite sillä ennen heitä olin 12 vuoden ajan sinkku ja 11 vuoden ajan ilman seksiä miehen kanssa enkä koko tuona aikana käynyt kertaakaan edes treffeillä enkä edes tapaillut ketään. Sitä paitsi usein minä nautin vaan omista oloistani. Toki minäkin tykkään välillä että on seuraa mutta osaan olla myös itseksenikin keskivertoa enemmän/pitempään.
Heti helpotti kun sain purkaa tämän asian mielestäni.
Seurasta puheenollen, naapuri on käynyt nyt useamminkin luonani kun on lomalla. Se on ihan hyvä sillä muuten olen ollut niin pitkään vain omissa oloissani. Ja kuten sanoin, tykkään minäkin seurastakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti