Smoothieita

Tulin tänään taas äidin luota kotiin. 
Tehtiin eilen smoothieita ilman reseptejä. Ekaan laitettiin avokadoa, salaatinlehteä, pinaattia ja kurkkua. Ei ollut pahaa vaikka olikin hieman erikoisen makuista. Toiseen laitettiin päärynää, banaania ja viinirypäleitä ja se oli ihan hyvää.
Tarkoitus olisi alkaa tehdä enemmänkin smoothieita ja kokeilla niihin eri reseptejä.
Annoin äidille lahjaksi neulomani sukat jotka sain siellä valmiiksi, koira magneetin ja a4 kokoisen vihkon jonka olin kirjoittanut käsin täyteen humoristisia tekstejä.
Kello on nyt 23.19 ja hieman jo väsyttää. Hetken vielä valvon kunnes käyn nukkumaan.

Olen jo pitkään ollut monelle swappi vuorossa ja joillekin myös kirjeen kirjoitus vuorossa. Jospa pian saisin viimeinkin helpostikuoria kun tilasin niitä kaksi viiden kappaleen pakkausta. Tänään tilasin myös vihdoin ja viimein laatikoita joihin voin pakata ja sitten lähettää niitä neulomuksiani joita on jo kertynyt jonkin verran. Tilasin samalla myös 6 postimerkkiä. Postin sivut temppuilivat ensin vaikka tietsikalla tilaukseni teinkin. Aiemmin kun yritin tehdä sieltä puhelimen netillä tilausta niin silloinkin ilmoitti monta kertaa virheestä, ettei hyväksy tilaustani vaikka kaikki tiedot olivat oikein ja oikeissa kohdissa. Tänään viimeinkin tietsikalla sitten onnistuin.

Minulla on atooppinen/allerginen iho. Pitkään aikaan ei ollut yhtään ihottumaa kunnes nikkelikorusta johtuen sain niskaan ihottumaa joka levisi moneen paikkaan, myös kasvoihin. Nyt onneksi ahkeran rasvailun tuloksena se on jo parantunut aika paljon. On minulla nuorempana ollut vieläkin pahempaa atooppista ihottumaa mutta silti ärsytti se nytkin kun kutisi hoidosta huolimatta vähän väliä. Yleensä jos olen nikkeli koruja käyttänyt vain muutaman tunnin kerrallaan niin ei ole tullut siitä oireita vaikka olinkin tietoinen siitä että minulla on nikkeliallergia. Myös syömäni ruoat vaikuttavat ihottumaani.

Eilen syötiin äitienpäivänä hyvää lidlistä ostettua äitienpäivä kakkua. Toivotankin nyt kaikille myöhästyneesti hyvää äitienpäivää, myös niille jotka eivät ole saaneet lapsia vaikka olisivat halunneet sekä niille joilla on karvaisia lapsia ❤

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...