Ollessani lapsi ja nuori, yleinen lause oli että ei meillä ole varaa. Samasta syystä ei koskaan matkusteltu missään, ei käyty hotelleissa eikä ravintoloissa syömässä, koska ei ollut varaa. Ravintolaankin pääsin ekan kerran syömään ollessani jo ysi luokalla ja sekin oli luokan kanssa koulun laskuun. Monet jutut jäi saamatta ja olin jo tuolloin innostunut askartelutarvikkeista joihinka ei ollut varaa, lukuun ottamatta paperi, kynät, sakset ja korttipohjat... Mutta mihinkään ns hienompaan ei ollut varaa.
Olin seiska luokalla kun perheemme sai ensimmäisen puhelimen ja se oli kännykkä. Ala-asteen aikoina saatiin eka telkkari. Noita ennen käytiin mummon luona alakerrassa käyttämässä puhelinta ja katsomassa tv:tä. Oman kännykän ostin 17 vuotiaana jonka maksoin itse ja puhelinlaskunikin olen aina itse maksanut. Olen itse maksanut myös osissa telkkarin, pesukoneen, aikaisemman tietokoneen jne. Jo lapsena totuin siihen että jos tahdon jotain niin on hyvä säästää siihen rahaa ja niin teinkin, välistä pitkänkin aikaa säästin saadakseni haluamani. Toki vanhemmat antoivat välistä rahaa ja olisivat antaneet enemmänkin jos se vaan olisi ollut mahdollista. Muistan nuoruudesta ajan jolloinka puolen vuoden aikana en saanut eikä minulla ollut yhtään rahaa ja sitten kun sain mummolta 50 markkaa niin tunsin itseni rahallisesti rikkaaksi.
Ala-asteen alkuaikoina saatiin myös huoneet jotka olivat vähäsen isommat kuin alkovit yleensä ovat, eli oli tosi pieni ja ahdas huone. Oli se silti parempi kuin se että tuota ennen koko perheemme eli 5+1 henkeä eli kissa mukaanlukien nukuttiin kaikki samassa huoneessa.
Olisin tahtonut lapsena esim. Särkänniemeen, lintsille, Puuhamaahan jne muttei ollut rahaa, vasta kun itse olin säästänyt rahat siihen että pääsin käymään kaverin kanssa bussikyydillä Särkänniemeen, ollessani kuudennella luokalla.
Joskus katsoin kotona vielä asuessani jääkaappiin ja siellä oli pelkkä ketsuppipullo. Kysyin äidiltä että mitä on ruokana, hän vastasi ettei tiedä kun ei ole rahaa. Jostain hän silti sen ruoan "taikoi".
En siltikään pitänyt perhettäni koskaan rahallisesti köyhänä enkä kyllä muutenkaan ja opin hyvin pitämään huolta raha-asioista, eli esim. aina laskujen ja rahojen tultua maksan ne heti alta pois, muuten ne jäävät ahdistamaan minua.
Välillä vaan pää sanoo vanhan tutun lauseen: ei ole varaa. Eikä kyllä aina olekaan kun saan eläkettä. Äiti on koettanut rahallisesti avittaa nykyään silloinkin kun siihen itse kykenee sillä hänelläkin on pienet tulot tällä hetkellä.
Vaikkei raha onnea toisikaan niin ainakin se suuresti helpottaisi monessakin asiassa. Ja jos on jo ennestään onnellinen niin kyllä rahakin siinä tapauksessa voisi tehdä vieläkin onnellisemmaksi 😊
Opin ettei kaikkea saa eikä kaikkea tarvitsekaan saada vaikka kituuttaminen usein onkin ihan perseestä. Opin myös käyttämään rahaa ja huolehtimaan raha-asioistani. Tehkääpä poliitikot sama perässä minkä minä tein lapsuudessa ja nuoruudessani (ja kituutan välillä pienien tulojen takia vieläkin)! 😆 Tiedän kyllä että on vieläkin pienempi tuloisiakin kuin mitä minä olen ja se on todella syvältä!
Olin kymmenen vuotta ensin kuntoutustuella ja sen jälkeen olen ollut viime maaliskuusta asti kymmenen vuotta eläkkeellä.
Ihmettelin kun kerran bussikorttia ladatessa minulle sanottiin ettei alennus koske nuorempia eläkeläisiä vaan vanhempia. Mietin että sekin on aika eri arvoista. Ja olisin kyllä pystynyt todistamaan olevani eläkkeellä. Se bussikortti käy kukkarolleni aina kalliiksi ja tarvitsen sitä senkin vuoksi etten syrjäydy kokonaan. Kerran vain minulle on myönnetty bussikortti soskusta tms. Sanoivat sen olevan kertaluontoinen. Toimeentulotukea en saa ollenkaan. Monesti olen hakenut. Joskus aikoinaan lukiessani toimeentulotuki päätöstä, siinä luki etteivät myönnä minulle toimeentulotukea kun tuloni ylittivät 23 senttiä. Silloin purskahdin nauramaan kun tilanne oli niin surkuhupaisa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti