Tulevalla viikolla

Onkin taas aikaa kun viimeksi tänne kirjoitin.

Sain äsken valmiiksi ekan junasukan, josta tosin tuli hieman iso (tarkoitus oli saada sukat ihan pienokaiselle lahjoitukseen) kun käytin joko liian paksuja paikkoja ja/tai liikaa silmukoita. Ohjeen löysin netistä.
Ilman virheitä tämä sukka ei syntynyt vaikka olikin helppo tekoinen. Aloitin äsken tekemään tälle paria 😊
Tänään tiskasin, putsasin vessan ja tein kinkkukiusausta. Huomenna vielä imuroitava ja järjesteltävä enempi vielä paikkoja.
Ensi viikolla on syntymäpäiväni ja ystävä lapsineen tulee ensi viikolla käymään kakulla. Ostin hieman muitakin herkkuja.
Marraskuussa sitten tulee eräs toinen ystäväni käymään juhlistamassa hieman synttäreitäni 😊
En tiedä onko naapurin mies yhä tulossa kun on pitkä aika siitä kun ollaan nähty muuten kuin vain ohimennen. Eikä minulla ole hänen puhelinnumeroaan. Viime vuonna laitoin hänelle kutsun postilaatikkoon kun itse sitä ehdotti, kuten myös synttäreilleni tuloaankin.

Ensi viikolla on tarkoitus myös käydä ryhmissä ja ohjaajan kissaa katsomassa 🥰 Olen alkanut jälleen ryhmissä käymään kun lokakuussa vihdoinkin sain bussikortin lataamiseen rahaa 🙂 On se mielenterveyskin tärkeä asia. Muuten olen aina aika paljon kotonani.

Swappi rintamalla on ollut hiljaista jo jonkun aikaa, mutta on muutama slami odottelemassa vastauksiani.

Iltaisin en ole enää käynyt tupakalla vaan syön silloin nikotiinipurkkaa. Tarkoituksena jos joskus saisi jälleen lopetettua polttamisen kun muutaman vuoden olin polttamatta kun viimeksi lopetin (paitsi juodessa, eli harvoin).
Ryhmissä käydessäni jatkuvasti on otettu tupakkakippo pois pihasta. Kahdesti vein itse sinne tuhkiksen jotka hävisivät hyvin äkkiä ja viimeksi sain ohjaajalta tupakkapurkin pihalle vietäväksi. Saa nähdä onko kippo siellä yhä Ensi viikolla. Tulee mieleen että kiusa se sitten on pieninkin kiusa. Tai jos joku sen pois ottaja ajattelee että ihmiset lopettaisivat polttamisen jos ei ole tuhkista, mikä on aika pöljästi ajateltu. Ei sellaisen takia kukaan lopeta tupakointia, pikemminkin käy niin että piha on sitten täynnä tumppeja siellä jos ei ole tumpeille mitään purkkia tms. Ja sitten aletaan valittaa niistä tumpeista ja ties vaikka sellaiset yrittäisivät saada siitä sen takia savuttoman alueen. Eikä se siltikään sitä tarkoita että ihmiset lopettaisivat vaan he alkavat sitten tupakoida muualla. 

Jospa sitä jatkaisi neulomista 🙂

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...