Herkuttelua

Eilen näin sen ystäväni lapsineen. Oli kiva nähdä heidät. Omia lapsia tuskin koskaan tulen saamaan niinpä iloitsen noista hetkistä kun olen ystäväni ja lapsiensa seurassa. Ikää alkaa minulla tulemaan eikä ole kunnollista miestäkään... Aattelin että hankin ns tuparilahjat ystävälle sekä hänen lapsille. Pitää vaan miettiä vielä että mitä hankkisin.

Tänään en ole siivonnut muuta kuin tuon vessan laatikoston päällis osan enkä ole nyt tehnyt mosaiikki juttujakaan.   Aikeissa on hankkia metalli purkki jota voisi koristella 😊

Ostin eilen karkkia ja porkkanaleivonnaisia läskeistäni huolimatta kun läksin ystäväni luota. Tänään söin ostamani kala salaatin ja myöhemmin söin tuollaisen leivoksen kera kahvin. Kyllä oli hyvää 😋
 
Olen myöskin kirjoitellut ruokaohjeita tänään kirjaseen 
 
Eilen kotiin tullessa meinasi selkä jumittua ihan kokonaan kun lihomisen myötä on tullut selkäsäryt jne takaisin. Kotiin päästessäni tuntui että koko selkä meinaa jumia vaikkei pitkä matka ollutkaan. Iski taas hiljaisuus kotiin tullessa kun ystävän luona on aina elämisen ääniä 😊 Lisäksi taas tuli uni tosi hyvin viime yönä.

Nyt on tarkoituksena ottaa rennosti ja touhuta vain kaikkea "kevyttä". 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...