Tilasin Wishiltä nuo sukat. Sitten kun ovat tarpeeksi käytetyt korjailujenkin jälkeen niin noista voi leikata kädenlämmittimet :) Toisekin pitkät sukat tulivat, mustat joissa punainen silkkirusetti. Lisäksi tuli kahdet sukkanauhaliivitkin :)
Olen ollut urakalla tekemässä kahta kansiota. Otin päämääräkseni saada kauneudenhoito kansion valmiiksi vuodessa. Saanpahan ainakin sen paremmin valmiiksi kun asetin sille tuon tekoajan. Siinä sivussa olen pitkästä aikaa tehnyt kissa aiheista kansiota. Miksen jo aiemmin ole tajunnut pistää tekemisilleni aikarajaa? Tuntuu että ajan asettamalla olen saanut enemmän aikaankin noita kansioita.
Tilasin äsken Wishiltä kaksi mekkoa. Siellä ei mene tällä hetkellä tuotteista postituskuluja ja sen kyllä huomaa tuotteiden hinnoissa jotka ovat nousseet. Toivottavasti edes toinen ehtisi saapua ennen kuin pidän synttärit.
Torstaina kävin pään magneetti kuvauksessa. Sinne putkeen joutuessa meinasi pieni paniikki iskeä mutta onneksi sain rauhoitettua itseni. Se kesti 20-30 minuuttia ja kone piti kovaa ääntä vaikka kuuntelinkin kuulokkeilla musiikkia. Osittain tuli sellainen elävältä haudattu olo paitsi että onneksi sai henkeä normaalisti. Voi olla aika yleistäkin tuo paniikin tunne sinne putkeen joutuessa. Äiti odotellessaan minua odotustiloissa jutteli jonkun miehen kanssa joka oli saanut aiemmin siinä laitteessa kovan paniikin.
Onneksi on jo ohitse tuo. Jännitin sitä aika kovasti ja minulle tuli siitä turhiakin pelkoja mutta aika hyvin se kuitenkin meni :)
Tulin tänään äidin luota takaisin kotiin. Olin siellä pari yötä.
Touhuan vielä noitten kansioitten parissa ennen kuin käyn nukkumaan.
Eräistä syistä johtuen minulla voisi mennä henkisesti huonomminkin mutta olen siltikin voinut aika hyvin ja ollut innokas puuhastelija niin kuin yleensäkin. Lukuun ottamatta siivoamista... On jo pitempään ollut hieman positiivisempi ja parempi olo kuin pitkään aikaan.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ystävänpäiväksi
Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...
-
Sain tänään sen uuden uunin :). En tajunnut vanhasta uunista ottaa kuvaa mutta tässäpä uusi Pitkän aikaa on tehnyt mieli ranskalaisia ...
-
Ruokana oli tällaista tänään Suurin osa tästä isosta aposkasta on taas salaatinlehtiä, jotka jätin alimmaiseksi. Pienen lorauksen pisti...
-
On muutama neulomus kesken mutta yleensä saan kaikki valmiiksi vaikka välillä neulonkin mitä milloinkin parhaiten huvittaa neuloa. Urakalla ...
-
Käytiin tänään äidin kanssa kaupungilla. Ostin nelos kokoiset bambupuikot kun muovisia ei ollut sen kokoisena. Miksihän niitä ei löydy mistä...
-
Kun nyt olen innostunut tekemään slamien kansia niin teki mieli tänään hieman ostella swappailukrääsää (ja vähäsen muutakin). Tiimarissa oli...
-
En yleensä pahemmin suunnittele mitään sillä ne eivät yleensä toteudu. En päässyt yhdistyksen pikkujouluihin koska olin kipeä, samasta syyst...
-
Sepä on taas sitten vuosi vaihtunut. Hyvää Uutta Vuotta 2025 kaikille 😊 Jouluksi tehtiin äidin kanssa luumu- sekä persikkatorttuja sekä per...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti