Elvyttämistä

Katsotaan vieläkö saanko elvytettyä tämän blogini eloon.
Yli vuoden on ollut kaiken näköistä hössötystä liittyen miehiin eikä asiaa auta ainakaan yhtään se että viimeisin exäni asuu naapurissa...
Minulla on yhä vaikka mitä ikuisuusprojekteja menossa joista osan lopetin kokonaan. Esim. sen erään kalenterin teon koska se oli ihan hullun hommaa sillä en koskaan ollut siihen tarpeeksi tyytyväinen ja aloitin sitä aina tekemään alusta useita kertoja. Lopetin sen sitten kun ei edistystä tapahtunut.
Facebookissa olen turhan paljon vuoden sisällä avautunut asioistani jota yritän taas lopettaa kun sielläkin on kaiken maailman hulluja ja epärehellisiä ihmisiä. Yksikin mies ei ollut edes nimeltäänkään se joka väitti olevansa ja valehteli monesta muustakin asiasta.
Tänään olen slameillut hieman, kirjoitellut omia juttujani ja pessyt pyykkiä ja tiskasin. Slameja pitäisi saada jo laitettua eteen päin ja se hieman aiheuttaa nyt ahdistusta. Ainakin kolme postilaatikkoa on lähistöltä jo poistettu :( myöskin sellaisesta paikasta jossa ihmisiä liikkuu paljon.
Viime lauantaina kännäilin pitkästä aikaa naapureitten kanssa ja yhtenä päivänä on luvassa jälleen grillipippalot pihassa.
Eräs kaverini tulee perjantaina yökylään, kiva nähdä häntä pitkästä aikaa :) muuten olen jumiutunut taas kotosalle neljän seinän sisään kun viihdyn itsekseni niin paljon.
Surua ja kärsimystä on riittänyt taas jo yli vuoden ajan ja mietinkin että milloinkahan jo alkaisi helpottaa...
Yritän edes pienin askelin tätä blogiani siis elvyttää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...