Kävin eilen yhden ryhmän jälkeen pitkästä aikaa parilla kirpparilla. Vaatteiden laatu oli enimmäkseen tällä kertaa pettymys mutta kyllä minä löytöjäkin tein. Vaatteita, lankaa, meikkauskirja ja kortin teko kirja. Ihastuin varsinkin ostamaani mustaan bloomit merkkiseen liivimekkoon. Vaatteet on nyt kuivumassa kun pyöräytin ne tänään koneessa.
Kehittelin joku aika sitten (ainakaan en ole tuollaisesta ennen kuullut) kysymysten ja vastausten päiväkirja kansion. Eli tein kysymykset jokaiselle päivälle samat, kuten myös viikon välein vastattavat ja kuukauden välein vastattavat. Omat kysymykset ovat myös vuoden välein ja viiden vuoden välein vastattavaksi. En nyt paremmin osaa selittää... Sitten vaan vastailen tiettyihin aika välein noihin kysymyksiin. Kysymyksistä tein sellaiset jotka sopivat siihen että mihin milloinkin aika välein vastaan eli siis aina ajankohtaiset. Kylläpäs oli hankala selittää.
Tuossa on hyvä kun näkee sitten omista vastauksista että kuinka asiat ovat tietyssä ajassa aina muuttuneet vai ovatko edes mitenkään muuttuneet. Lisäksi pitää miettiä asioita ja toivon mukaan siinä samalla voi tutustua itseensä tavallistakin enemmän. Teen vastauksista mahdollisimman pitkät, en mitään lyhyitä vastauksia.
Tein äsken aforismi/runo kansiota ja olen aikeissa jatkaa neulomista nyt.
Illalla Tulee Amy. Sen meinaan katsoa kun se on ihan hyvä leffa. Käytiin katsomassa se viime syksynä leffateatterissa. Leffateatterissa olisi kiva enempikin muuten käydä paitsi että kaikki teatterit vaan ahdistaa minua. Ja mitä enemmän porukkaa niin sen kovempi ahdistus. Lisäksi en tykkää jos vessaan ei pääse lähellä käymään niin kuin siinä leffateatterissa jossa silloin käytiin. Siitä syystä en myöskään koskaan juo teattereissa mitään nesteitä.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ystävänpäiväksi
Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...
-
Sain tänään sen uuden uunin :). En tajunnut vanhasta uunista ottaa kuvaa mutta tässäpä uusi Pitkän aikaa on tehnyt mieli ranskalaisia ...
-
Ruokana oli tällaista tänään Suurin osa tästä isosta aposkasta on taas salaatinlehtiä, jotka jätin alimmaiseksi. Pienen lorauksen pisti...
-
On muutama neulomus kesken mutta yleensä saan kaikki valmiiksi vaikka välillä neulonkin mitä milloinkin parhaiten huvittaa neuloa. Urakalla ...
-
Käytiin tänään äidin kanssa kaupungilla. Ostin nelos kokoiset bambupuikot kun muovisia ei ollut sen kokoisena. Miksihän niitä ei löydy mistä...
-
Kun nyt olen innostunut tekemään slamien kansia niin teki mieli tänään hieman ostella swappailukrääsää (ja vähäsen muutakin). Tiimarissa oli...
-
En yleensä pahemmin suunnittele mitään sillä ne eivät yleensä toteudu. En päässyt yhdistyksen pikkujouluihin koska olin kipeä, samasta syyst...
-
Sepä on taas sitten vuosi vaihtunut. Hyvää Uutta Vuotta 2025 kaikille 😊 Jouluksi tehtiin äidin kanssa luumu- sekä persikkatorttuja sekä per...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti