Neulontapuikot on taas olleet kovassa käytössä kun olen tekemässä siskon kissoille yhtä juttua. Aion neuloa kesän aikana keskeneräisiä neulomuksiani valmiiksi kun niitä on taas kerääntynyt. Silti olisi intoa aloittaa uusiakin mutta viimeistään sitten kun entiset on neulottu pois alta. Eilen innostuin pitkästä aikaa tekemään myös omatekele slamiakin ja tänään hieman ulkosalla sitä keinussa pihassa jatkoin. Olen myös tehnyt niitä sanahaku juttuja sekä kryptoja. Kryptot ovat minusta kivempia ja helpompia kuin tavalliset ristikot. Saa aivotkin vähän jumppaa siinä samalla.
Päätin vielä pitää "lomaa" tämän viikon loppuun niin etten mene vielä huomennakaan sittenkään salille enkä ryhmään vaan vasta sitten ensi viikolla. Ensin oli tarkoitus mennä huomenna noihin mutta haluankin ottaa vaan ihan rennosti ja puuhailla omiani.
Tuli nyt mahdollisuus kirjoittaa tietokoneella (kun oma kone on kanttuvei) niin käytän tilaisuuden hyväkseni.
Rahaa menee jälleen kamalasti ja tekee tosi tiukkaa. Niin tulee olemaan vielä ainakin muutaman kuukauden ajan vähintäänkin. Oli tarkoitus ostaa vihdoin ja viimein heinäkuussa helpostikuoria mutta saa nyt nähdä että saanko niitä hommattua. En ole aikoihin saanut lähetettyä swappia kenellekään. Välistä aivan ahdistaa tämä rahatilanne...
Yleensä en valita kuumuudesta mutta nyt valitan kun ulkona hieman paleltaa ja täällä sisällä on kuin saunassa ja jatkuva kuumuus tekee toisinaan kärttyiseksi varsinkin jos tarvitsee silloin vielä esim. kantaa painavia kauppakasseja. Onneksi minulla on kuitenkin mummokärryt joita yleensä käytän kaupassa silloin kun olen kotosalla. :D
Eilen hieman viiniteltiin äidin kanssa saunan jälkeen niin oli kivaa :). Tänään värjättiin ja nypittiin kulmakarvat. Kulmani ovat välistä aivan selkeästi eri tasolla ja muutenkaan niissä ei tunnu olevan kaarta ilman nyppimistä. Eilen tuli mentyä meikit päässä nukkumaan ja niin tapahtuu yleensä silloin kun olen ottanut alkoholia vaikka pitäisikin ne pestä siltikin pois ettei ala tulla ryppyjä. Muuten kyllä ne yleensä pesen pois.
Ulkona on jälleen alkanut hämärtymään aikaisemmin :( mutta vielä on kesää jäljellä :).
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tekemisiä jälleen
Tunnisteet:
Arki,
Elämä,
Harrastukset,
Kesä,
Kosmetiikka,
Käsityöt,
Neulonta,
Raha,
Swappailu,
Sää
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ystävänpäiväksi
Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...
-
Sain tänään sen uuden uunin :). En tajunnut vanhasta uunista ottaa kuvaa mutta tässäpä uusi Pitkän aikaa on tehnyt mieli ranskalaisia ...
-
Ruokana oli tällaista tänään Suurin osa tästä isosta aposkasta on taas salaatinlehtiä, jotka jätin alimmaiseksi. Pienen lorauksen pisti...
-
On muutama neulomus kesken mutta yleensä saan kaikki valmiiksi vaikka välillä neulonkin mitä milloinkin parhaiten huvittaa neuloa. Urakalla ...
-
Käytiin tänään äidin kanssa kaupungilla. Ostin nelos kokoiset bambupuikot kun muovisia ei ollut sen kokoisena. Miksihän niitä ei löydy mistä...
-
Kun nyt olen innostunut tekemään slamien kansia niin teki mieli tänään hieman ostella swappailukrääsää (ja vähäsen muutakin). Tiimarissa oli...
-
En yleensä pahemmin suunnittele mitään sillä ne eivät yleensä toteudu. En päässyt yhdistyksen pikkujouluihin koska olin kipeä, samasta syyst...
-
Sepä on taas sitten vuosi vaihtunut. Hyvää Uutta Vuotta 2025 kaikille 😊 Jouluksi tehtiin äidin kanssa luumu- sekä persikkatorttuja sekä per...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti