Huomenna on lähtö äidin luokse (edelleenkin tuntuu kummalta tuo maininta että äidin luo kun aina ennen olin tottunut sanomaan että vanhempien luokse tai porukoille, mutta nyt vaan on enää toinen vanhempi elossa :( ). Joku kerta voisi kyllä käydä iskääkin (ja mummoakin) moikkaamassa hautausmaalla. Näenpä sitten huomenna taas perheemme koiraakin, joka tulee aina innoissaan häntä heiluen ja lelu suussa ovella vastaan <3. (Kissatkin on täällä kämpällä usein ovella vastassa kun jostakin tulen).
Kotikotona se todellisuus vaan tuppaa vahvemmin tulemaan tajuntaan (se että joku ja jotain puuttuu).
Päivällä tiskasin, imuroin, pesin pyykkiä ja pakkailin. Pakkailu ja etenkin tavaroiden purkaminen on minusta hieman rasittavaa, varsinkaan kun kantamisia on aina niin paljon vaikka kuinka yrittäisin olla ottamasta puolta omaisuudestani mukaan.
Äidin kanssa leivotaan tällä viikolla, varmaan ainakin korvapuusteja, pizzaa ja munkkirinkeleitä. Ne tehdään ennen vappuaattoa että aattona voidaan sitten ottaa ihan rennosti kun siskokin tulee poikaystävänsä kanssa äidin luokse. Ehdotin myös soijanakkeja kun tykkään niistä enempi kuin tavallisista nakeista ja siskonikin niitä syö (kun ei syö muutenkaan lihaa). Lisäksi varmaan on vielä juustotikkuja (esim. viinirypäleiden kanssa tikuissa) ja varmaan irtokarkkia. Lähistöllä kun ei niitä irtokarkkeja myydä. Suosikkejani ovat salmiakki, suklaa ja toffee. Niin ja äiti on sanonut tekevänsä simaa ja tietty sitten muutakin juomaa tulee otettua (eli ihan tarpeeksi kaikkea). Otan nyt myös ne nikotiinipurkatkin mukaan enkä yhden yhtä tupakkaa. Ei tosin edes tee niin paljoa tupakkaa mieli jos seura on sellaista ettei kukaan muukaan polta. Meidän perheessä ei siis nykyään enää kukaan polta, ei edes siskon poikaystäväkään. Iskäkin oli ennen kuolemaansa noin 6 vuotta polttamatta vaikka oli sitä ennen todella pitkään polttanut. Jännä juttu että koko perhe pystyi lopettamaan tuon tupakoinnin muutama vuosi sitten niin ettei kukaan tarvitse edes mitään nikotiinivalmisteitakaan tueksi. Iskäkin sai syöpä diagnoosin vasta vähän ennen kuolemaansa ja se vei hyvin nopeasti ;(. (Ja viimeisenä päivänä saatiin tieto että se on levinnyt useisiin eri paikkoihin).
Ei enää iskää, ei aikaisempaa koiraamme eikä enää venettäkään (vene myytiin 2010 iskän syntymäpäivänä ja koira kuoli marraskuussa 2010 syöpään). Kaikkia noita on ja tuleekin olemaan ikävä. Välistä ahdistaa ajatus ettei noita aikoja enää tule takaisin mutta ei sille mitään mahda, on vain mentävä eteen päin.
Nytpäs tulee lärpätettyä mitä mieleen juolahtaa. Jospa sitä kohta menisin nukkumaan kun herään (peräti) kymmeneltä että ehdin vielä touhuta ennen kuin tulevat hakemaan (äiti ja veli siis).
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ystävänpäiväksi
Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...
-
Sain tänään sen uuden uunin :). En tajunnut vanhasta uunista ottaa kuvaa mutta tässäpä uusi Pitkän aikaa on tehnyt mieli ranskalaisia ...
-
Ruokana oli tällaista tänään Suurin osa tästä isosta aposkasta on taas salaatinlehtiä, jotka jätin alimmaiseksi. Pienen lorauksen pisti...
-
On muutama neulomus kesken mutta yleensä saan kaikki valmiiksi vaikka välillä neulonkin mitä milloinkin parhaiten huvittaa neuloa. Urakalla ...
-
Käytiin tänään äidin kanssa kaupungilla. Ostin nelos kokoiset bambupuikot kun muovisia ei ollut sen kokoisena. Miksihän niitä ei löydy mistä...
-
Kun nyt olen innostunut tekemään slamien kansia niin teki mieli tänään hieman ostella swappailukrääsää (ja vähäsen muutakin). Tiimarissa oli...
-
En yleensä pahemmin suunnittele mitään sillä ne eivät yleensä toteudu. En päässyt yhdistyksen pikkujouluihin koska olin kipeä, samasta syyst...
-
Sepä on taas sitten vuosi vaihtunut. Hyvää Uutta Vuotta 2025 kaikille 😊 Jouluksi tehtiin äidin kanssa luumu- sekä persikkatorttuja sekä per...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti