Olen kirjoittelemassa vihkon malliin tehtyjä vihkosia swappareilleni ja siinä sitä tekemistä onkin sillä kirjoitan ne käsin ja minulla on hieman päälle 20 swapparia tällä hetkellä. Eli siihen vihkoseen kirjoitan: icr-listani (eli keitten kanssa swappailen ja keille voin palautella swappia), mitä swappailen, mitä taas en tahdo swappailla, tietoja hieman minusta, tykkäämisiäni sekä mistä en tykkäile. Hieman vielä koristelen sivuja tarroin sekä tussein. Viidettä vihkosta olen vasta kirjoittelemassa mutta mikäpä kiire tässä muka minulla on.
Käytiin tänään äidin, siskon ja veljen kanssa hoitamassa eräs asia ja sen jälkeen käytiin vielä moikkaamassa hautausmaalla iskää ja mummoa. Hautakivi ja kukat olivat ihan peittyneet lumen alle. Sen verran oli pakkasta etten ihmettele yhtään ettei hautuumaalla näkynyt ketään muuta. Puhelimestani katsoessani se näytti -25 astetta pakkasta.
Oli tarkoitus hakea suitsuke paketti postista jo keskiviikkona kun kävin asioilla ja kirpparilla mutten jaksanut kun olisi hirmu pakkasessa pitänyt kävellä kotiin. Siirsin sitten sitä menoa huomiselle mutta tulikin taas muutos suunnitelmiin mikä on ihan hyvä niin saan yhden välipäivän, tosin huomenna on siivottava ja käytävä kaupassa ja tiskattava :p. Käyn vihdoinkin lauantaina hakemassa ne suitsukkeet ja siinä samalla siskon luona. Väsyttääkin hieman kun parina aamuna peräkkäin olen herännyt 6:30 huonosti nukutun yön jälkeen, enkä ole yleensä tottunut heräämään niin aikaisin. Onneksi huomenna saa nukkua hieman pitempäänkin :).
Tänään tuli sitten swappiakin kiva pullea kuorellinen ja olenkin niitäkin nyt innostunut täyttelemään kun siitä on varmaan 2-3 kuukautta kun viimeksi olen saanut swappia. Lisäksi olen saanut pari uuttakin swapparia parin entisen tilalle :).
Herkuttelen yleensä hieman kerran viikossa mutta nyt en ole herkutellut 9 päivään, joten huomenna pidän pienen herkuttelu päivän :p.
Keskiviikkona kävin siis siellä kirpparilla sekä sen jälkeen Suomalaisessa kirjakaupassa. Kirpparilta lähti mukaan muutama kiva vaate ja Suomalaisesta vihkoja sekä askartelutavaraa (vaikka niitä on ihan tarpeeksi jo muutenkin). Ostin mm. kuviopaperi pakkauksen, pari kuvioleikkuria, kangaskukkia ja taisi vielä jotain muutakin mutten muista mitä.
Yhden kirpparilta ostamani mekkomaisen paidan pesin neljässäkympissä tuoksuvalla pesuaineella mutta se oli kellarin tmv hajuinen enkä saanut kokonaan sitä hajua pois siitä. Kokeilen pestä sen vielä toisenkin kerran ja se jos ei auta niin pitää varmaan käydä äidin luona ulkona sitä tuulettamassa. No sepä maksoikin vain 1,50 euroa, mutta on muuten minulle tosi mieluinen.
Nyt on iltapalan ja iltakahvin paikka :).
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ystävänpäiväksi
Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...
-
Sain tänään sen uuden uunin :). En tajunnut vanhasta uunista ottaa kuvaa mutta tässäpä uusi Pitkän aikaa on tehnyt mieli ranskalaisia ...
-
Ruokana oli tällaista tänään Suurin osa tästä isosta aposkasta on taas salaatinlehtiä, jotka jätin alimmaiseksi. Pienen lorauksen pisti...
-
On muutama neulomus kesken mutta yleensä saan kaikki valmiiksi vaikka välillä neulonkin mitä milloinkin parhaiten huvittaa neuloa. Urakalla ...
-
Käytiin tänään äidin kanssa kaupungilla. Ostin nelos kokoiset bambupuikot kun muovisia ei ollut sen kokoisena. Miksihän niitä ei löydy mistä...
-
Kun nyt olen innostunut tekemään slamien kansia niin teki mieli tänään hieman ostella swappailukrääsää (ja vähäsen muutakin). Tiimarissa oli...
-
En yleensä pahemmin suunnittele mitään sillä ne eivät yleensä toteudu. En päässyt yhdistyksen pikkujouluihin koska olin kipeä, samasta syyst...
-
Sepä on taas sitten vuosi vaihtunut. Hyvää Uutta Vuotta 2025 kaikille 😊 Jouluksi tehtiin äidin kanssa luumu- sekä persikkatorttuja sekä per...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti