Tämmöistä sörsseliä tein tänään. Siskon ruokavinkkiä muutin hieman niin että laitoin tavallista ruokakermaa pippurikerman sijaan ja nuudelia pastan sijaan. Lisäksi puristin ruokaan sitruunanmehua. Noitten ainesten lisäksi laitoin kylmäsavulohta ja persikan paloja joita ekana paistoin paistinpannulla. Hyvää oli vaikka kuvassa näyttääkin epämääräiseltä.
Viime yönä oli nukahtamis vaikeuksia mutta nukahdettuani nukuin hyvin kuten kissatkin.
Äsken tulin suihkusta ja nyt voinkin ottaa rennosti ja sitä olenkin jo odotellut :). Huomenna menen apteekkiin ja perjantaina on viimeinkin siivottava. Oli tarkoitus jo tänään käydä apteekissa mutta laiskotti liikaa.
Voi että tekisi mieli neuloakin mutta sormet on edelleen huonossa kunnossa :(.
Hiljalleen alan suunnitella syntymäpäiviäni esim. että mitä leivon sinne ja minkä verran jne.
Nyt kahville ja sitten omatekele slamin kimppuun kun swappia ei tullut tänäänkään.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ystävänpäiväksi
Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...
-
Sain tänään sen uuden uunin :). En tajunnut vanhasta uunista ottaa kuvaa mutta tässäpä uusi Pitkän aikaa on tehnyt mieli ranskalaisia ...
-
Ruokana oli tällaista tänään Suurin osa tästä isosta aposkasta on taas salaatinlehtiä, jotka jätin alimmaiseksi. Pienen lorauksen pisti...
-
On muutama neulomus kesken mutta yleensä saan kaikki valmiiksi vaikka välillä neulonkin mitä milloinkin parhaiten huvittaa neuloa. Urakalla ...
-
Käytiin tänään äidin kanssa kaupungilla. Ostin nelos kokoiset bambupuikot kun muovisia ei ollut sen kokoisena. Miksihän niitä ei löydy mistä...
-
Kun nyt olen innostunut tekemään slamien kansia niin teki mieli tänään hieman ostella swappailukrääsää (ja vähäsen muutakin). Tiimarissa oli...
-
En yleensä pahemmin suunnittele mitään sillä ne eivät yleensä toteudu. En päässyt yhdistyksen pikkujouluihin koska olin kipeä, samasta syyst...
-
Sepä on taas sitten vuosi vaihtunut. Hyvää Uutta Vuotta 2025 kaikille 😊 Jouluksi tehtiin äidin kanssa luumu- sekä persikkatorttuja sekä per...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti