Sortumisia

Kokeilin eilen uusia sokerittomia nameja, olivat ihan ok, varsinkin ne salmiakit.
Tänään sitten sorruin ostamaan ison pussin sokeri pitoista karkkia ja vielä lakritsi kismetin ja nyt sitten kovasti kaduttaa kun niitä mätin. Kotikotona ei syötättänyt eikä tehnyt mieli herkkuja läheskään niin usein kun täällä kotosalla.
Käden lämmittimet ovat kohta valmiit (molemmat). Mikähän kun swappailu ei nyt oikein innosta vaikka olen taas monelle vuorossa ja täyteltävää olisi suht paljon. En kuitenkaan niitä ala täytellä kuin vasta sitten kun saan siihen intoa. Kirjeitä ei nyt oikein innosta. Muuten kyllä olen hieman kirjoitellut.
Rupesi tuo karkin syönti janottamaan niin otan kohta vettä.
Sain siskolta ja hänen poikaystävältään heidän entisen kahvinkeittimen jonka virtanappia ei tarvitse muistaa sulkea kun se sammuu itsestään ja pitää kahvin siltikin jonkin aikaa lämpimänä. Kaltaiselleni neurootikolle siis hyvä keitin.
Oli tarkoitus käydä tänään katselemassa astioita, pyyhkeitä ja yöasuja kun kaikkia niitä tahdon uudistaa. En sitten kuitenkaan käynyt kun heräsin vasta 14.30 eikä enää siihen aikaan huvittanut lähteä kaupungille. Laittautumisessakin olisi mennyt noin puolisen tuntia suunnilleen. Jospa sitä perjantaina heräisi aikaisemmin ja sitten kävisi. Tokmannillakin tahtoisin joku kerta käydä ihan ajan ja rahan kanssa.
Nyt veden juontiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...