Purkin avaamisen vaikeudesta

Koko päivä on mennyt swappailu juttujen parissa. Harmi vaan kun tänäänkään ei tullut mitään (ei edes mainoksia tmv) vaikka odottelenkin tässä paria kuorta saapuvaksi.

Sain tässä pari päivää sitten uuden mutta käytetyn sohvan, joka on peräisin tori.fistä. Se on kahden istuttava vuodesohva ja oranssinpunainen, tuollaista olen jo kauan toivonutkin. Äiti ja iskä sen tänne raahasivat ja oli paljon painavampi kuin mitä olin olettanut ensin. Pelkäsin koko ajan ettei iskällä vaan rapsahda verisuoni päästä tmv kun hänellekin se sohvan rahaaminen taisi ottaa todella voimille. En sitten kysynyt että saako suolakurkkupurkin auki kun en muistanut kysyä ja sitä paitsi eiköhän ollut pullistellut jo ihan tarpeeksi muutenkin. Aina kun ostan purkki suolakurkkua niin en saa kantta auki, vaikka olenkin kokeillut erilaisia vanhan ajan konsteja kuinka saada purkin kansi auki. Irto suolakurkkujakaan tuossa lähikaupassa ei myydä. Nythän ne on mainostaneet jotain suolakurkku purkkia jonka kannen pitäisi saada helpolla auki, en vaan sitten ole vielä katsonut että onko lähikaupassa sitä kun sinne tulee uutuus tuotteet välistä hieman hitaasti.

Jostain syystä tv ei toiminut tänään aiemmin päivällä. Tarkistin johdot moneen kertaan ja ne olivat ihan kunnossa. Sitten kävin päiväunille ja herättyäni en edes vilkaissut koko johtoja vaan kokeilin että näkyykö siitä mitään niin näkyi ihan normaalisti. Ehdin jo miettimään että onko tuossa telkkarissa itsessään joku vika kun se kissa sen silloin aiemmin tiputti lattialle.
En tänään ole paljoa muuta touhunnut kuin vain swappaillut, pessyt kissojen hiekkalaatikon ja imuroinut sitä sohvaa. Kaksi kissoista yrittää välistä kynsiään raapia tuohon sohvaan mutta tämä hurjapää kissa joka yleensä hajottaa kaikkea niin ei ole edes käynyt kunnolla nuuskimassakaan koko sohvaa. Topakasti on kyllä noita kahtakin kiellettävä kun en halua että ne hajottavat tämänkin sohvan niin kuin repivät minun vintage sohvankin. (Se siis tosiaan oli aika vanha).
Tässäpä kuva uudesta vanhasta sohvastani, jossa on hyvä istuakin


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...