Ostin tortilla ainekset sekä suklaata ja niillä olen herkutellut. Tortilloihin on kanaa tai tonnikalaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, fetajuustoa, mozzarellajuustoa ja guacamole dippiä (vai miten se nyt kirjoitetaankin). Suklaa on Fazerin sininen jossa on lontoon rakeita seassa. Sitä olen kahvin kanssa herkutellut. Ihrani eivät kyllä tykkää, mutta aion kuitenkin jumpata tänäänkin (neljäs kerta tällä viikolla). Olen huomannut että kerta kerralta jaksan jumpata enemmän/paremmin. Vatsalihasliikkeitä tehdessä vaan hengitykseni pihisee. Jalkalihas liikkeistä en oikein tykkää mutta tehtävä ne on nekin. Ennen en tykännyt vatsalihasliikkeistä mutta nykyään ne on ihan ok, varsinkin kun niitäkin on monenlaisia ettei vaan sitä yhtä ja samaa. Teen yleensä RPV jumpan (reisi-pakara-vatsa). Voisi ottaa tavaksi tehdä enemmän myös venytyksiäkin kun olen kropaltani niin jäykkä nykyään. Huomenna varmaan pidän välipäivän jumpasta. Tulee kuitenkin siivotessakin heiluttua jonkin verran.
Pitää nyt taas tämän herkuttelujen jälkeen rajoittaa tuota herkuttelua.
Heräsin tänään kymmenen aikoihin ja kävin kaupasta ostamassa nuo herkut. Sen jälkeen otinkin parin tunnin päiväunet. Siivota en tänään jaksakaan, mutta sitten huomenna.
Viime yönä tämä minun tietokone sekoili ja meni päälle vartti että sain sen suljetuksi kun jumi joka sivulla. Nyt on onneksi toiminut kunnolla.
Täällä kerron harrastuksistani, ostoksistani, läskien sulattelemisestani, sekä höpötän mitä milloinkin mieleeni juolahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ystävänpäiväksi
Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...
-
Sain tänään sen uuden uunin :). En tajunnut vanhasta uunista ottaa kuvaa mutta tässäpä uusi Pitkän aikaa on tehnyt mieli ranskalaisia ...
-
Ruokana oli tällaista tänään Suurin osa tästä isosta aposkasta on taas salaatinlehtiä, jotka jätin alimmaiseksi. Pienen lorauksen pisti...
-
On muutama neulomus kesken mutta yleensä saan kaikki valmiiksi vaikka välillä neulonkin mitä milloinkin parhaiten huvittaa neuloa. Urakalla ...
-
Käytiin tänään äidin kanssa kaupungilla. Ostin nelos kokoiset bambupuikot kun muovisia ei ollut sen kokoisena. Miksihän niitä ei löydy mistä...
-
Kun nyt olen innostunut tekemään slamien kansia niin teki mieli tänään hieman ostella swappailukrääsää (ja vähäsen muutakin). Tiimarissa oli...
-
En yleensä pahemmin suunnittele mitään sillä ne eivät yleensä toteudu. En päässyt yhdistyksen pikkujouluihin koska olin kipeä, samasta syyst...
-
Sepä on taas sitten vuosi vaihtunut. Hyvää Uutta Vuotta 2025 kaikille 😊 Jouluksi tehtiin äidin kanssa luumu- sekä persikkatorttuja sekä per...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti