Kuva ongelmia

Olen tehnyt ahkerasti kansioita ja neulonut taas vaihteeksi. Kuvia tahtoisin tänne laittaa mutta jotenkin onnistuin töpeksimään koneella niin ettei kone näytä kameralla olevia kuvia (jotka siis normaalisti olen osannut koneelle siirtää). Juuri kun sain facebookissa arki (kuva) haasteenkin niin juuri samana päivänä se töpeksiminen sitten kävi. No, otan haasteen silti vastaan vaikka siinä menisi sitten vaikka kuinka kauan aikaa että saan kuvat koneelle.

Kissa kävi tänään hermoille kun molisi aamusta lähtien ja lopetti vasta joskus iltapäivällä kolmen neljän aikoihin. Siinä välissä annoin sille ruokaa, silittelin ja pidin sylissä, puhelin sille ja yritin olla huomaamattakin. Eipä sitten mikään noista tepsinyt.

Tänään siistin paikkoja mutta huomenna imuroin ja tiskaan. Tuolla imurilla on ihan kiva imuroida kun se vetää niin hyvin ja siihen saa itse säädettyä imutehon voimakkuuden. Tiskaaminen vaan ei edelleenkään houkuta :(.  Pitää pestä hieman pyykkiäkin huomenna.

Swappeja en ole voinut nyt aikoihin lähettää swappareilleni kun ei ole ollut mitä lähettää. Osa on minulle vuorossa mutta heistäkään ei ole kuulunut mitään. Osa taas on joutunut odottamaan minulta postia jo neljä kuukautta kun tyhjästä on paha nyhjästä enkä omatekeleitäkään viitsi pistää kuoreen kuin vain korkeintaan 1-2 kerrallaan. Tosin olen itse heille maininnut että kiva posti on nopeaa lähettämistä parempi.

Voisi tässä vielä kahvit keittää ja puuhailla jotakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...