Reseptikirjoja ja ruokaa

Jälleen ruokavalioni pääsi lipsumaan kun vähillä rahoilla pitäisi aina tarkkaan miettiä mitä ruokaa sitä tekisi, niinpä olen jälleen syönyt nyt parina päivänä kevyemmin.



Ekana on eilinen ruoka: kukkakaalia, parsakaalia, hapankaalia, keitettyä perunaa, salaatinlehtiä ja raejuustoa. Laitoin kaalien päälle mustapippuria ja juoksevaa rasvaa.
Tokassa kuvassa tämän päiväinen ruoka: tein taas itse jauhelihapihvejä ja onnistuivat vielä viimekin kertaa paremmin. Laitoin 400 gramman jauhelihan sekaan sipulia, kananmunaa, hieman vettä, mustapippuria ja suolaa ja hyvää oli. Lisänä oli eiliseltä jäänyttä perunaa, salaatinlehteä ja raejuustoa.

Seuraavaksi reseptikirjoja jotka huusin huuto.netistä. Kaksitoista kirjaa maksoi vain 5 euroa ja postituskulutkin olivat 8 euroa, lisäksi yllätyksenä sain kaksi muutakin reseptikirjaa, eli yhteensä 14 kirjaa kolmellatoista eurolla.




Yleensä en käytä ruuan teossa reseptejä, mutta nyt ajattelin aloittaa. Ja ainahan reseptejä voi muokata  mieleisekseen ja saada niistä ideoita ruuanlaittoon. Löysin yhdestä noista kirjoista hyvälle vaikuttavan Lindströmin pihvi ohjeen. Aion niitä tehdä sitten kun saan enempi rahaa. Hyödynnän näitä kirjojen ohjeita myös tehdessäni äidille reseptikansiota.

Kävin tänään Tiimarissa. Mukaani tarttui sitä sun tätä. Niistä kuvia ehkä myöhemmin (joku toinen päivä). 

14. päivän iltana olin juhlimassa kaverini  33 vuotis synttäreitä hänen luonaan, olin humalammassa kuin pitkään aikaan, varmaan johtui siitä että jännittäessäni join tavallista nopeammin ja enemmän. Kivaa kuitenkin oli, varsinkin kun alku "jäykkyydestä" pääsin eroon. Seuraavaksi onkin sitten vuorossa omat kolmekymppiset (lokakuussa) ja muutama päivä sen jälkeen (4 päivää) siskoni poikaystävä täyttää 32 vuotta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...