Veneilyä ikävä

Kaupustelin juuri facebookissa siskolleni uutta pyjamaa, joka on minulle liian pieni. Vitosella annan sen hänelle, itse maksoin päälle 8 euroa, mutta kun en ole kertaakaan tätä pitänyt, vain kokeillut ja harmittaakin että se on liian pieni minulle mutta komero on ihan täynnä vaatetta jo muutenkin joista iso osa pieneksi käyneitä vaatteita :(

Tänään herkuttelin kevätkääryleillä ja muussilla. Siitä on jo aikaa niin alkaa pikku nälkä jo hieman kiusata


Tässäpä se pyjama joka on Lidlistä ostettu ja jonka siskolleni myyn:





Blogger lataa kuvia nyt aika hitaasti.

Äsken kaveri kysyi facebookissa meidän veneen kokoa, vastasin mutta jäi sellainen olo että hän pitää sitä liioitteluna vaikken liioitellutkaan, ellei sitä sitten niin halua nähdä, kun mainitsin esim. että siellä oli vessa ja ruokaakin pystyi sisällä tekemään jne, mutta en sitten tajunnut mainita että esim. vessa on pienikokoinen. Pitäisi näköjään aina niin tarkalleen kaikki kertoa :( Silloin on kiva jos yhteisymmärrys pelaa niin hyvin ettei tarvitse selitellä toiselle hirveästi...

Niin, siis vanhemmillani oli vene joka myytiin kesällä 2010 (sattumalta samana päivänä kun isälläni oli syntymäpäivä).  Sinä vuonna pääsin viimeisen kerran veneilemään. Juhannus oli silloin tosi kiva kun mukana oli myös sisko ja hänen poikaystävänsä vanhempieni ja minun lisäkseni. Kaipaan vesille :( Olisi edes mökki, muttei ole sitäkään :(. Vesillä luovuus alkoi kukkia mutta silti samalla mieli rentoutui. Tämä vene oli vanhemmillani muistaakseni 22 vuotta ja olinkin pieni kun ensimmäisen kerran pääsimme vesille. Murrosikäisenä ei vesillä tullut niin paljoa käytyä mutta ikää kun tuli lisää niin johan alkoi taas innostaa.





Kuvassa entinen veneemme (iskän tekemä) ja edesmennyt koiramme v. 2003  Vene ja koira lähtivät molemmat samana vuonna :( Lisäksi koira tykkäsi hirveästi veneilystä ja siiä että se pääsi aina uimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...