Ruokaa ja juhlimista

En taas osaa laittaa tänne kuvia oikein päin ☹️
Tein eräs päivä taas herkkuruokaa, eli siihen tuli kuviopastaa, graavilohta, persikkaa ja pippurikermaa 🤤 Oli hyvää vaikka moni voikin hieman vierastaa tuota persikkaa siinä.
Eilen pitkästä aikaa tilasin kiinalaisesta ruokaa 🤤

Näkyy painon nousuna se kun en aikoihin ole käynyt missään. Aluksi sairastuin, sen jälkeen väsytti kovaa, sitten tuli liukkaat kelit (en meinannut pysyä edes pihassa pystyssä):ja nytten olenkin sitten siinä pisteessä että vaatii töitä lähteä ihmisten ilmoille ilman paniikkeja ja kävelypelkoja.
Pitäisi hieman liikkua edes täällä sisällä. Pitää myöskin siivotakin täällä.
Tuo väsymys on minulla joka talvinen riesa. En meinaa jaksaa mitään edes tehdä, edes mitään rutiinejakaan. En siltikään ole masentunut, vaan ainoastaan vain väsynyt.

Lauantaina tulee herkuteltuakin kun pidän alkottomat synttärit/tuparit (myöhemmin pidän vielä alkolliset). Tosin synttärit oli jo kolme kuukautta sitten ja siitä on jo vuosi kun tähän kämppään muutin 😁

Tein eräs päivä kaksi ystävänpäivä korttia ja vielä jossain vaiheessa voisi tehdä kaksi lisää. Kuvat niistä myöhemmin (vaikka kaikki kuvat menevätkin väärinpäin, vaikka kuvagalleriassa ne ovatkin ihan oikein päin).

Ahkerasti käsitöitä

On muutama neulomus kesken mutta yleensä saan kaikki valmiiksi vaikka välillä neulonkin mitä milloinkin parhaiten huvittaa neuloa. Urakalla olen neulonut, tekeillä on ainakin kaulaliina, kädenlämmittimet ja säärystimeen ja junatumppuun tehtävä parit. Teen junatumput tuosta samasta langasta kuin nuo junasukatkin. Ekassa kuvassa kuva tekemistäni äidin synttärisukista 
En tehnyt mitään uuden vuoden lupauksia taaskaan. Muuten vaan on käynyt mielessä että jos vähentäisi valmisruokia 1-2 kertaan viikossa ja muuten tekisin aina itse ruokaa. Tigerista ostin joku aika sitten vihkosen jossa on omat paikkansa viikon ruoalle ja vieressä on irrotettava kauppalista tarvikkeista. 
Olen myös vähentänyt syömiäni annoskokoja. 
Jos joskus olen esim. liian väsynyt tmv tekemään ruokaa niin ei se niin vaarallista ole, jatkan siitä sitten ruoan itse tekoa myöhemmin.
Ei ole varsinaisesti tarkoituksena laihduttaa (vaikka se hyvää tekisikin). Tärkeintä olisi saada painonnousu pysähtymään.

Leipomuksia ja muitakin herkkuja

Sepä on taas sitten vuosi vaihtunut. Hyvää Uutta Vuotta 2025 kaikille 😊

Jouluksi tehtiin äidin kanssa luumu- sekä persikkatorttuja sekä perunapiirakoita. Joulu meni siinä missä muutkin joulut nykyään, eli tuntuvat ihan tavalliselta päivältä. Lahjoja ei edelleenkään vaihdeta, eikä ole nyt eläimiäkään joille niitä hankkia (paitsi siskon kissat mutta jäi heille nyt ostamatta. Joskus myöhemmin sitten).
Uutena vuotena tehtiin juustolautanen. Siihen laitettiin leipäjuustoa, valkohomejuustoa, paistettua grillijuustoa, oliiveja sekä viinirypäleitä. Meinattiin hommata myös suolakeksejä noiden kanssa mutta unohtui ja oli muutenkin ihan riittävästi herkkuja.

Eilen tein paistettua banaania kera hunajan ja vaniljakastikkeen 😋
En taas saa kuvia oikein päin ☹️

Ystävänpäiväksi

Oli tarkoitus tehdä 4 ystävänpäivä korttia mutta innostus puuttui niin tein vain kaksi. Ne kaksi muuta korttia ovat valmiskortteja. Mutteiva...